sunnuntai 26. toukokuuta 2013

Tällä viikolla

Pitäisi olla jo ehdottomasti nukkumassa, mutta ei malta. Päivässä tuntuu olevan paljon vähemmän tuntejä näin työssäkäyvällä, kuin kotiäidillä. Viikonloppuna päivät on tietenkin samanlaisia kuin ennenkin, mutta arki on ihan erilaista. Kun tulen töistä ja on syöty, tuntuu että melkein heti onkin jo iltapuuron aika ja lasten nukkumaanmeno. Illat kului tällä viikolla yhdessä hujauksessa. Itseä tietenkin väsytti työt vaikka tuttua työtä onkin, uudelleen opettelu ottaa aikansa. Väsymyksestä huolimatta onnellista porukkaa täällä kaikinpuolin on, helpotti niin huomata että lapsilla sujuu hyvin päiväkodissa! Kehuvat että Tyttökin vaan riemusta kiljahdellen painuu muitten seuraan kun aamulla vien lapset. Poika on aina viihtynytkin siellä. Ikävä tulee ainakin minulla päivittäin, mutta kokonaisuudessaan tämä minun työssäkäynti on meille nyt paras!

Pinnatuoliprojekti etenee hiljalleen, kaksi tuolia alkaa olla valmiina, kolmatta en ole vielä ottanut käsittelyyn. Sinkkiset kukkaruukutkin sai pintaansa maalia, samoin yksi pöytälampun jalka ja taulun kehys. Maalipurkista on kulunut vasta viidesosa jos sitäkään, mitähän minä sitten keksisin maalata? ;)


lauantai 18. toukokuuta 2013

Pikkupostereita


Tänään istuskelin aamupäivästä tietokoneella ja koetin piirrellä jotain pieniä julisteita kehystettäväksi. Luovuus ei ole todellakaan se mikä kuvailisi minua, oli kivaa tehdä jotain tällasta ei-niin-minulle-tyypillistä! Tietokoneellamme ei ole mitään erikoisia ohjelmia, nämä kuvat on piirretty wordilla. Ajatuksena on että tulostan nämä A4 -paperille ja katson miltä ne näyttää kehyksissä! Ylimmän kuvan idea on tuttu ainakin Marimekon kankaista. Kuvioita näpertelin itse rivi kerrallaan mitä sattui mieleen tulemaan. Tätä suunnittelin laittavani yhden muisti/liitutaulun kuvaksi, kun siinä olevat ruusut alkaa olla nähty...

 Timantin piirtäminen oli kivaa! Mallista piirsin, niin ei mennyt hermo. Otin jo tätä varten isot kehykset kaapin perukoilta, kokeilen onko ihan hassua laittaa tällainen superyksinkertainen kuva suuriin kehyksiin. Alla mietelauseita päästä ja googlesta. Tuon tulostan ehkä aika pieniin kehyksiin, niin että kuva on täynnä tekstiä.


torstai 16. toukokuuta 2013

Torstaita!


(vinoja kuvia kännykkäkameralla)

Tämän aamupäivän vapaan päätin käyttää tehokkaasti. Vein lapset päiväkotiin, hörppäsin aamukahvit ja siivosin kodin suurinpiirtein kuntoon. Sitten lähdin BodyPump -tunnille. Ajatus oli kiva, mutta toteutus toista. Fiilistelin etukäteen että ensin koti kuntoon, sitten kunnon treeni ja sen päälle kirjastoon hyviä lehtiä nautiskellen lukemaan. Ihanaa! Noh, ei ihan mennyt putkeen tuo tunti, vaikka söin sitä silmälläpitäen kunnon aamupalan niin ei kertakaikkiaan irronnut sitä parasta treeniä. Jossain välissä tuntia tuli joku stoppi, enkä saanut enää tankoa juuri ilmaan ja opettaja taisi luulla että lusmuilen, ja sehän alko "tsemppaamaan" sitten. Olin oikein eteen mennyt etten keskittyisi muiden tekemisiinn vaan vain omaani. En niin paljoa ole käynyt että osaisin valita oikeat painot, ja nyt laitoin liikaa, enkä jaksanut jotain sarjaa kokonaan, siis kädet ei vaan nostanu! Sit se ope jankutti että "mitä tänne on tultu tekemään? Älkää antako periks, jaksaa jaksaa, kun polttaa niin sillon vasta alkaa olla tehokasta - - -" You know. I KNOW! Harmitti, olin koko ajan niin kaukana mukavuusalueelta että! Kaikki tekee omaan tahtiin, tiedän, mutta olisin halunnut enemmän. 

Se siitä, ens kerralla paremmin! :) Kirjastoon suuntasin salilta, ja siellä sattui silmiin uusimmassa DEKO-lehdessä kiva sivu! Tuo oikean yläkulman tuoli on eniten sellainen mitä hion parhaillaan, Elloksen tuoli tuo kuvassaoleva.


Jokunen lehti lähti kotilukemiseksikin. Selvää on, mitä teen loppuillan jokaisen pikkuisenkin vapaahetken! :) 

keskiviikko 15. toukokuuta 2013

Mattokaavailuja



Tänään on ollut erikoinen aamupäivä. Olen ollut yksin kotona, lapset tulee vasta tunnin päästä kotiin, mies vähän myöhemmin. Aika jännää! Orpoakin. Tällaisia tulee vielä kaksi lisää, huomenna ja perjantaina. Sitten viikonloppu, ja minun äitiysloma on loppu tähän palaan. Työn sijainti selvisi viikko sitten, en päässyt sinne mihin olisin ykkösenä halunnut, Korjaan: just tuli sähköposti, ja pääsenkin sinne mihin halusin! :) Jään korvat hörölle kuuntelemaan pieniäkin vinkkejä siihen suuntaan jos tuolla avautuisi työpaikkaa kesäpestin jatkoksi. Jotain työtä on löydettävä jokatapauksessa kesän jälkeen, mutta niin kovin mielelläni tekisin tätä pankkityötä.

Tämä aamu alkoi leppoisalla aamupalalla ja sen päälle kömmin takaisin pitkäkseni. Tyttö on pitänyt hereillä viime öinä, korvatulehdus on päällä niin varmaan vähän rassaa ne vielä hänen unia, ja sitämyöten minunkin. SLiinun blogista ihan hurjan hienon Anno- sarjan uutuuden, tuollaisen siksak- maton. Alimman kuvan mattokuva on sieltä lainattu. Noiden pinnatuolien kimpussa hääriessäni päässä on pyörinyt vaikka kuinka hurjia suunnitelmia uusista jutuista joita haluaisin kotiin. Keittiöön jonkinlainen uusi musta kattolamppu, matto ja voi, sellainen String Pocket- hylly valkoisena olisi NIIIIN hieno!! No mutta ennen sitä hyllyä tärkeysjärjestyksessä tulee matto olohuoneeseen ja sen jälkeen sohva. Ikea Ektrop- sohva on ollut ajatuksissa, valkoisena sekin, mutta jos joku kiva (ja yhtä edullinen) musta sohva tulee vastaan niin sellainen sitten. Tällaisia mattoja olen katsellut, jotain näistä olen kaavaillut olohuoneeseen:

ilittelin häntä ja koetin tankata häneen ekstaenergiaa, että hän pärjäisi päiväkotipäivän. Auttoikohan se? :D Aamupäivän torkuista ei tullut kuitenkaan mitään kun aloin selailemaan iPadilla mattoja, ja löysin
 Stockholm- matto on monen mielestä se maailman nähdyin, mutta minä en ole saanut siitä kylliksi. Villamatto vaan epäilyttää, että onko se sellanen ikutörkyinen? Entä kun talosta löytyy astmaatikko? Täytyy lueskella mitä kokemuksia muilla on tästä.
 Tämä Lapplung- matto on puolet halvempi, ja eri muotoinen, 2m x 2m. Nuo sivutehosteet on aika turhia, mutta jos ne kerran kuuluu mattoon niin menettelee. Ehkä niitä ei pikavilkaisulla huomaa! :)




Pandora- mattokin on villaa, ja näistä kallein, mutta siinämielessä paras että tätä voi pitää näin tummempana tai kääntää toisinpäin jolloin värit vaihtaa paikkaa ja matto on vaaleampi.

Joku tässä allaolevassa matossa saa huokailemaan. Ottaako tuo siksak silmiin ja hypnotisoi heti? ;) En löytänyt hintaa vielä tälle, tämä on kevään uutuus, ja verkkokaupasta ei löytynyt vielä. Jään odottamaan.. Annolla on ollut valtavasti ihania juttuja tänä vuonna, huomaa, että imagon eteen on tehty hurjasti töitä! Joku ammattilainen osaisi sanoa mitä tarkalleen ottaen, mutta minä maallikkona huomaan vaan että anno näyttää nykyään huomattavasti paremmalta kuin ennen.
 Keittiössä on kaipailtu myös mattoa tovin aikaa, nämä ostan seuraavalla kerralla kun pääsen Ikeaan, hinta ei paljon päätä huimaa, kympin kipale. Onkohan nämä jotain muovimattoja? Sopisi käyttötarkoitukseen huippuhyvin, kun pääasia on suojata laminaattia. Pesukin olisi helppoa.


tiistai 14. toukokuuta 2013

Äitienpäivästä pinnatuoleihin

Äitienpäivä oli ihanan aurinkoinen, vaikkakin ilma oli vielä hieman viileä alkupäivän. Aamulla hyvän aamupalan jälkeen lähdettiin puistoon ja jätskille. Sitten pyörähdettiin kotona, lapset nukku päiväunet ja lähdettiin käymään äitienpäiväjuhlassa. Saatiin kutsu iltakahville ystäväperheen luo, ja siellä vietettiin rattoisa loppuilta. Voi noita meidän ihania lapsia, yhdessä välissä kuunneltiin että talossa on kuusi lasta ja kaikki leikki hiirenhiljaa. Vieraskoreutta? Ilta päättyi kuitenkin riemukkaaseen iltavilliin, rallin räminään ja mahtavaan leikkien ryskeeseen. Boys will be boys. :)


Saatiin näiltä ystäviltämme kolme pinnatuolia. Eilen aloitin kunnostusurakan hiomalla, siinä taitaa riittää puuhaa joksin aikaa. Toivottavasti saan valmiiksi joskus. Käsin hiominen on aika hidasta.. Eilen pähkin siinä hiomisen lomassa että meneeköhän tähän viikko, kuukausi vai koko kesä? Mustat niistä haluan, ja vähän valmistelin miestänikin että keittiö tarvitsee sitten uuden kattolampun kun saan nuo pinnatuolit valmiiksi, nykyinen on ihan kamala. Tuolit tulevat siis keittiöön.






Ei oikein vielä oo selvät sävelet miten saan nuo tukeviksi. Joku noista keikkuukin. Ehkä se selviää kun tekee vaan! :) 

maanantai 6. toukokuuta 2013

Melkein yks vee

Mä en pysy melkein perässä tässä lasten kasvussa. Millon Tyttö on oppinu avaamaan vetskarin mun lompsasta? Ja mistä hän sen koko lompakon löytänyt?? Kortit alkoi kolista lattialle ennenkun huomasin että jotain on tekeillä. Se siitä rauhallisesta kahvihetkestä. Juuri kun olin saanut hänet pois keittiön tuoleilta kiipeilemästä! Pöydälle asti nousisi jos antaisi kiivetä. Intoa on kyllä tosi mukava seurata, maailma näyttää varmasti ihan erilaiselta tuolin korkeuksista. Mutta alashan sieltä tultais kolinan kanssa jos ei seuraisi vieressä. Toivottavasti hoksaavat päiväkodissa pitää KOKO ajan silmällä tyttöä. Hän on nyt ollut kaksi kertaa harjoittelemassa siellä, tämän päivän politoistatuntisen päiväkotiharjoittelun päälle Tyttö veteli päiväunia normaalin puolen tunnin aamutorkkujen sijaan melkein kaksi tuntia. Pari viikkoa tässä aikaa harjoitella ennen kokopäivähoidon alkua. Ihan kivasti siis, varsinkin kun ei näytä olevan vaikeaa jäädä tuonne hoitoon. Saa nähdä miltä itestäni alkaa tuntua kun hyppäänkin aamulla bussiin enkä olekaan kulman takana valmiina hakemaan lyhyen aamupäivän jälkeen Tyttö kotiin.