perjantai 25. joulukuuta 2015

Joulu joulu suloinen..


Tunnelmallista ja ihanaa joulunaikaa!

Aatto jäi taakse, viivyttään joulun rauhassa ja nautitaan kiireettömyydestä..

tiistai 15. joulukuuta 2015

Tähtihimmeli ja muuta lumivalkeaa näperrystä

Haluaisin tehdä sellaisen oikean ison himmelin, valkoisena. Viime jouluna en saanut aikaiseksi, mutta taas se on pyörinyt mielessä. Muutaman kerran olen asian kaupassa muistanut, mutta valkoisia ohuita pillejä ei ole ollut tarjolla. Mustia kyllä on, mutta en minä mustaa ainakaan ensimäiseksi himmeliksi halua.. 


Eilen sattui silmään tähtihimmelin ohje Villa H -blogissa. Ideaa lähdin etsimään, kun joku oli keksinyt tehdä himmelin tops- puikoista. Siitä paikasta aloin askartelemaan tähtöstä. Mitatkin sain laskettua surkealla matikkapäälläni, sillä ko ohje oli suuremmalle tähdelle. Jostain muistin hämärästi ristiin kertomalla- ohjeen.. :D Tops- version mitat "pilleille" ovat seuraavat: 7,2cm (eli vain vanut pois), 5,4cm ja 2,5cm. 


Heti toisella yrittämällä pääsin jyvälle tekniikasta, ja nopeasti tuollainen pieni tähti lopulta valmistui. Sen verran koukuttavaa puuhaa tämä oli, että nyt alan etsimään ahkerammin valkoisia pillejä! Toinen innostus on nuo kuuset, niitä tuli taiteltua ehkä muutama liikaa.. Ajattelin viedä osan siskolleni, pienenä joulutervehdyksenä! 


Viime jouluna yritin tehdä valkoista massaa, josta voi askarrella joulukoristeita. En onnistunut sen tekemisessä, joten sitä täytyy kokeilla nyt uudestaan. Läheltä piti, etten ostanut näitä valmiina, mutta aina mukavampi tehdä itse! Tämä ei ole sitä taikataikinaa, vaan maissitärkkelyspohjaista, josta saa ihan vitivalkoista. Epäonnistuin viime vuonna niin totaalisesti, että piti kokonainen vuosi kerätä hermoja uuteen yritykseen. Nyt on taas into huipussaan, joten ei muuta kun maissijauhoja ostamaan!

maanantai 30. marraskuuta 2015

Kohti joulua


Eilen oli ensimäinen adventti, ja joulun läheisyys jollainlailla tuli todeksi. Yhtäkkiä onkin se hetki ettei ole enää liian aikaista tehdä sitä ja tätä joulujuttua, kuunnella joululauluja tai laittaa jouluvaloja.. Alkaakin se joulukiire. Meidän joulukiire ei kyllä ole sieltä pahimmasta päästä, sillä en ole koskaan ollut mikään hössöttäjäkaappiensiivoajatyyppi. Voisin toki kokeilla, jos laittaisi nuo parit hassut keittiön sekalaatikot (aka miljoonalaatikot) järjestykseen. Saarekkeen suuret alalaatikot vetävät tavaraa hurjan määrän, ja vaikka suurinta osaa laatikoista päivittäin availen, jotain turhaa sinne aina säilöytyy, kuten nyt vaikkapa uima-allashälytin.. 

Joulunalusaika on minulle ennemminkin mukavaa jännityksen aikaa, tunnelma tihenee, mitä pidemmälle joulukuuta mennään. Lasten syntymä ja kasvu ovat tuoneet hurjasti lisätunnelmaa jouluun.. Lapset intoilee tietenkin lahjoista, ja kysymyksiä riittää kyllästymiseen asti näistä aiheista, montako yötä että saa avata kalenterin ensimmäisen luukun, onko mummolassa lunta, saanko minä sen lahjan mitä toivon..

Kotona on vielä joulunpunaiset koristeet varastossa. Muita juttuja on tullut laitettua, kuten uudet valaisimet olohuoneeseen. Niiden tarina onkin vähän erilainen kuin ajattelin tuon "pienen" muutoksen olevan.

Ostin torilta valaisimet, ja kysyin myyjältä ennen ostopäätöstäni että onko näissä kellertävyyttä. Myyjä vakuutteli että ei ole, ovat luonnonvalkoiset. Kun valoa ei ollut sisällä, ne näyttikin ihan hyviltä, mutta voi järkytys kun kattoon saatiin ja valo sisälle! Revin täysin pelihousuni, ne oli jotain ihan karmaisevan rumaa. Ei muuta kun vanhat varjostimet irti ja miettimään, miten noita lamppuja tehdään? Kiertelin sinä samana iltana kauppoja ja lopulta päätin että ostan rullaverhon ja leikkaan siitä vanhoja varjostimia kaavoina käyttäen uudet. 


Eniten asiassa ärsytti se, että en ostanut valaisimia parilla kympillä ja tuunaustarkoituksessa vaan luulin saavani laatua! Myyjä kertoi valaisimien maksaneen uutena noin viisi ja puolisataa. Kiva, vaan ei se minua lohduta, kun lamput oli todellisuudessa jotain ihan hirveää. Siksi koetin saada uudet varjostimet niin pienellä rahalla kuin ikinä. Rullaverho ja teippi (jääkiekkomailan grippi :D) oli ihan kelpo vaihtoehto, vaikka ei tietenkään ollenkaan niin jämäkät kuin alkuperäiset varjostimet. Toivottavasti nuo rypyt ei hyppää vieraiden silmiin niinkuin omaan! Ja ehkä ajan kanssa nuo pahimmat rytyt oikenee. Kaukaa katsottuna olen todellakin tyytyväinen, ja aina kun vertaan alkuperäiseen, pidän nykyisiä tuhat kertaa parempina. 


Perjantaina oli black friday (ja tänään joku cyber monday, mistä näitä päiviä oikein tulee?!) ja me intouduttiin ostamaan kahdelle nuorimmalle uudet tuolit, toinen syöttötuoliksi ja toinen juniorituoliksi. Vanha tripp trapp- syöttötuoli meni jo viikonloppuna kaupaksi, ja uusia odotellaan ilmeisesti ensi viikkoon, ei millään jaksaisi odottaa.. Tykkään ihan hurjasti tästä Stokke step- mallista!!


perjantai 6. marraskuuta 2015

Niskalenkki pimeydestä

Viimevuonna syksy oli omalla tavallaan ankein ikinä. En jotenkin osannut varautua siihen synkkyyden määrään. Tuntui, että koko ajan on pimeää ja ankeaa pihalla, se tunkeutui sisälle taloonkin, ja minuun. Jälkeenpäin olen ihmetellyt sitä, miten siinä elämäntilanteessa oli moinen olo. Ilonaiheita nimittäin riitti, suurimpana niistä vauvan odotus ja toisekseen uusi ihana koti.

Mutta ankeus asui luissa ja ytimissä asti. Töistä en saanut iloa irti, ei jaksanut kiinnostaa yhtään. Uudessa kodissa näin sitten paljon puuttuvia juttuja, olisin halunnut sitä ja tätä lisää. Pohjimmiltaan olin ihan riemuissani tästä kodista, ja moitin itseäni siitä, että edes kehtaan valitella, oma elämäntilanteeni oli oikeasti todella hyvä! Joku pieni järjen ääni koetti tolkuttaa että vaikka mitä saisin niin aina haluan lisää, joten sama tyytyä tähän hetkeen, niin älyttömästi olinkin saanut jo.

Mistään masennuksesta ei ollut kyse, vaan sellaisesta ohimenevästä mielimaassa-vaiheesta, josta tiesin jo silloin että sitä mukaa kun aurinko nousee ja päivät pitenee, mielikin virkistyy. Niin kävikin. Tänä syksynä päätin jo kesän puolella, että otan niskalenkin syksystä. En päästä mieltä painumaan, teen töitä sen eteen. Keinoina siihen olen käyttänyt keskittymistä päivittäin hyviin asioihin tässä hetkessä. Jo vuosia olen iltaisin palannut kuluneeseen päivään, kuin kysyen itseltäni, mitä tänään tapahtuikaan? Mitkä muutamat asiat oli kaikkein parasta? Niinä huonoina päivinäkin ajattelen illalla niitä sen päivän parhaimpia hetkiä, olkoot ne miten pieniä tahansa. Nyt pidän tästä tavasta erityisen tarkasti kiinni.


Silloin, kun tapahtuu jotain isompaa ihanaa, kuten vaikkapa käydään reissussa, muistutan itseäni nauttimaan hetkestä. Ei ole mitään diipadaapaa se sanonta, että "tartu hetkeen". Oikeasti, mikä viisaus! Pieni kahvihetki, hyvä kirja, kiva ristikko, siisti koti, herkullinen ruoka jne, niistä pitää nauttia! Kerran eräs ystäväni kysyi, että mietitkö oikeasti jotain omenaa syödessä että ompas kerrassaan hyvää. Naurattaa ehkä, mutta se on se mitä pidän tärkeänä! Voihan sen omenan narskutella alas ihan siksi vain kun nyt jotain pitää syödä mutta miksi siitä ei samalla lataisi hieman positiivista energiaa kun sitä siinä on tarjolla samalla? Kuulostaako ihan typerältä? :D

En minäkään mitään pää pilvissä-arkea tavoittele, vaan perus hyvinvointia. Joka ikiseen päivään mahtuu silti pinnan palamista, ärsytystä ja pettymystä millon mihinkin riittämättömyyden tunteeseen jne, mutta kokonaisvaltaisesti voin tällä hetkellä paljon paremmin, kuin silloin kun vain menin tunteiden matkassa kivoista kavereiden tapaamisista väsyneisiin aamuihin ja mukaviin lomiin. Vai onko tämä ihan vain aikuistumista? Itsensä tuntemista, omien rajojen tiedostamista? Mitä vain, mutta parempi näin kuin silloin varhaisnuoruudessa.

Olin yhdessä naistenillassa, jonka aiheena oli tyytyväisyys ja tasapaino. Siellä tuli esiin mm.positiivisen psykologian oppeja. Huomasin nyökkäileväni  tuon tuosta myötäilevästi, kun asioihin hyvin perehtynyt niistä kertoi. Siellä pohdittiin, mikä estää olemasta onnellinen juuri nyt? Mitä sen eteen voisi tehdä? Sitten mietittiin sellaisiakin kuin haaveita vaikkapa silloin kun menin naimisiin, ja onko ne toteutuneet. Sain huomata, että ihan hirveästi haaveita on toteutunut. Sen illan eväinä muistuttelen toisinaan itselleni, että mikään ei todellakaan estä minua olemaan onnellinen juuri nyt. Tyytyväisyys on taitolaji, jota kannattaa harjoitella. Kaikenkaikkiaan, positiivisten puolien painottaminen on todellakin suotavaa, kyllä ne negatiiviset asiat puskee läpi sieltä elämän arjessa ihan ilman lisämurehtimisia ja märehtimisiä.

Olen itse luonteeltani aikamoisen herkkä, minusta ei esimerkiksi olisi sosiaalialalle töihin, sillä en kestäisi sitä ihmisten sairauden, murheen ja avuttomuuden määrää. Sensijaan arvostan ihan hurjasti niitä jotka siihen pystyvät! Sen olen oppinut itsestäni, että minun pitää pitää itse huolta siitä etten ota vastaan liikaa ulkopuolelta tulevaa negatiivista tietotulvaa: tutuntuttujen vaikeat sairaudet ja kumminkaimojen perheiden rikkoutumiset ohitan suht nopeasti, koska tiedän että en jaksa niistä murhetta kantaa. Jos kannan niin saan kyllä niillä itseni rikki hyvin helposti. Läheiseni suurinpiirtein tämän tietävätkin onneksi, eikä se sitä tarkoita että minulle pitäisi kuulumiset kertoa puolitotuuksina.



Tämän syksyn agendalla onkin siis jo mainittu arjen "hehkutus", lisäksi paljon liikuntaa ja hyvää ravintorikasta ruokaa, mutta karkitkaan ei ole pannassa. Jos siltä tuntuu niin kohtuullinen määrä candykingejä on ok enkä sitä mieti montako tuntia sen eteen pitää hyppiä ja pomppia polttaakseni liikakalorit. Sopivasti mukavaa sosiaalista tekemistä kalenteriin järjestämällä varmistan sen ettei pääse tapahtumaan toistamiseen viime syksyn mökkiytymisilmiötä. Huomenna onkin suunta kohti Raumaa (jonne tuliaisena kuvien rocky roadit), ekaa kertaa elämässäni sielläpäin suomea! :) Tykkään tuhannesti!

Aurinkoa jokaisen arkipäivään! Tarttukaa hetkeen ja iloitkaa toisistanne! ;)


tiistai 20. lokakuuta 2015

Hiiohoi!

Sunnuntai-aamuna alkoi tehdä mieli jotain mukavaa tekemistä perheen kesken. Vaihtoehdot alkoi uimahallireissusta kylpyläkäyntiin ja hotellilomaan, lopulta päädyimme että lähdetään laivalle! Kohta tulee kolme vuotta siitä kun Viking Linen uusi Grace- laiva lähti liikenteeseen, eikä me oltu vieläkään käyty siellä.

Vuorokauden risteily oli sopivan mittainen. Ennätettiin tutustua hyvin laivaan ja kotiin palatessa oltiin kaikki sopivan valmiita takaisin arkeen, sen verran uuvutti reissu! Lomailtiin lasten tahtiin, vietettiin paljon aikaa leikkihuoneissa ja omassa hytissä merimaisemia ihaillen ja ihmetellen. Näin ruska-aikaan siellä oli ihanan näköistä!


Otetiin reissulle premium-hytti, ja siihen oltiin todella tyytyväisiä. Lapset ilahtui heti alkuun, kun vastassa oli tuliaissuklaita. Meitä aikuisia puolestaan ilahdutti hytin suht tilava koko, sohva ja iso ikkuna. Vauvakin ylsi katselemaan maisemia! Ainut miinus oli se että tyynyt oli niin suuria että ei niillä voinut nukkua, edes noilla pienemmillä, eikä koristetyynyjä tehnyt mieli edes kokeilla. Mutta päivällä oli niin mahtava loikoilla muhkeilla tyynyillä!

Aamupala kuului hytin hintaan, ja sen voimin noustiin uuteen päivään. Ihana yllätys oli että aamiaissalissa oli livepianisti! Kahvit tarjoiltiin pöytiin, ja lapsillekin lämmintä kaakaota. Miten ihana! Muutenkin siellä oli hurjan huomaavaisia tarjoilijoita. Pojalta kaatui mehu pöydälle, ja heti siihen tuli tarjoilija laittamaan kuivaa pientä liinaa siihen kohtaan. Minä puolestani jätin oman mehulasini liian lähelle vauvaa ja sen hän kippasi pöydälle. Siinä samassa oli vauvankin kohdalle laitettu pikkuliina, ja niin mukavasti rupatellen tarjoilija hoiteli meidän kommellukset. 


Kaksi muutakin harmia laivan henkilökunta hoiti parhain päin. Kävimme ostamassa herkkuja illalla hyttiin. Sipsipussi hävisi johonkin, ei löytynyt mistään vaikka kuinka etsimme! Lopulta piti lähteä ostamaan uusi. Kuitin kanssa kysyimme jos olisi kassalle jäänyt. Kassasetä sanoi vain reippaasti että ota tuosta uusi, nuo tuolla vie niitä (viittasi varkaisiin). Tuli heti mieleen että leikkihuoneessa yksi koululaispoika kysyi meiltä että onko nuo rattaat teidän mitkä on tuolla, ja me ihmeteltiin että onhan ne, miksihän se kysyy.. Niin tai näin, jollekin se oli kelvannut ja uusi saatiin maksutta. Toinen tilanne oli kun tytölle ostamamme jäätelö meni rikki kun hän sen jotenkin huonosti aukaisi ja tikku jäi jäteen vain. Hirveä parkuhan siitä syntyi, ja kahvilan myyjä kysyi että mikä harmittaa noin kamalasti pientä? Silloinkin antoi uuden jätskin, vaikka eihän se niiden vika ollut. Molemmat sanoivat samat sanat että "ei se maailma siihen kaadu - -" :D Meille jäi tosi hyvä mieli niistä. 


Laivan sisustus oli mielenkiintoinen. Eihän siellä mitään kotiin sopivaa ollut mutta ollakseen laiva, minä tykkäsin! Kokolattiamatot toisteli merellisiä tunnelmia: laituria, kivikkoa, hytin lattia kuin hiekkaranta.. Hauska! Yhteisissä tiloissa oli kattovaloina paljon väriä vaihtavia efektejä. Jälkikäteen kuvia katsellessa huomasin, että se tekee kuvista vähän villin näköisiä. Joissain kuvissa on räiskyvän punainen tunnelma, jossain lempeän aprikoosinen.. Ei ne paikanpäällä olleet niin hallitsevia, kuin kuvissa. 


Laivan spa-osasto jäi testaamatta, ja sen päätin heti että seuraavalla risteilyllä sen kokeilen. Tälläkertaa aika kului todella nopeasti jo siinä että tutustuttiin uuteen laivaan. Kun saavuttiin satamaan ja loppukuulutuksessa sanottiin että "toivottavasti valitsette laivamme seuraavallakin kerralla", tuli kuin yhdestä suusta, että varmasti valitaan!

sunnuntai 4. lokakuuta 2015

Suunnitelmia lastenhuoneseen

Vauva alkaa olla siinä iässä, että on aika siirtää hänet kohtapuoliin lastenhuoneeseen. Samalla vaihdamme huoneita  ja sehän on mahtava tilaisuus suunnitella uutta sisustusta lastenhuoneeseen! Haaveilen murretuista sävyistä, yleisilmeeksi ajattelin rauhallista tunnelmaa ja lisäksi paljon yksityiskohtia! Kysyin jo ompelukonetta lainaan, jotta saan ommeltua lapsille koristetyynyjä. Jos en onnistu, niin ainakin Nougat (kuvat sieltä) myy juuri haluamanlaisiani tyynyjä ja muuta ihanaa. Haaveilen Mrs. Mighetton julisteesta, sen värisävyt on jotain niin kaunista. Poikakin tykkää tuosta, vaikka hän kyllä kohteliaasti kehuu monia muitakin juttuja joista hänen mielipidettään kysyn.. :D Kollaasin tekstiposterin tein itse, pallovalot on pauliserkun pallot, jotka toistaisi ihanasti tätä väriskaalaa. Yhdet valot sieltä jo onkin, joten pelkkien uusien pallojen ostaminen on edullisin vaihtoehto tälle.


Perjantaina kävin hakemassa tori.fi:ltä löytämäni herttaisen lasten keinutuolin. Lisäksi koetan saada aikaan kauppoja yhdestä torilla olevasta kerrossängystä, se olisi sellainen putkirunkoinen vanha sänky. Aivan upea! Kun vain saisi jotenkin kuljetuksen järjestymään, sitä ei nimittäin saa purettua osiin joten meidän autolla kuljetus ei tule kyseeseen.. Ensimäisiä pieniä askelia uuteen lastenhuoneeseen on jo siis otettu, vaikka itse toteutuksen loppuunviemiseen luultavasti kuluu vielä aikaa. Suurin hidaste muutokseen olen minä itse, sillä en ole vieläkään valmis vauvan vieroitukseen yöimetyksestä. Kaikkein kamalimpia valvomisöitä ei ole ollut, joten en raaski vielä! Huoneita tekisi mieli vaihtaa jo nyt, mutta päivät ovat olleet niin touhua täynnä, että suunnitteluasteella ollaan. Hyvä vaan että tekemistä riittää, on ollut naisteiltoja ja vaatekutsuja, niistä saa niin hurjasti lisäboostia arkeen! 

maanantai 14. syyskuuta 2015

Mikä vauvaa valvottaa?

Nyt voin jo väittää tietäväni mitä on, kun vauva valvottaa öisin. Parisen viikkoa sitten pienimmäisellä oli vauvarokko. Vähän ennen sitä olin ajatellut että öiset pitkät imettämiset johtuvat hampaiden tulosta, ja sen voimin jaksoin valvoskella pitkiä pätkiä vauvaa imettäen. Ei tarvitse paljon mielikuvitusta, kun voi kuvitella miten hampaiden tulo on vaikeaa! Tämä on vain ohimenevää -ajatus auttoi ainakin minun kohdallani todella paljon, kun väsymys painaa ja öisessä talossa valvon vain minä. Vauvakin tuntuu silloin nukkuvan oikein tyytyväisenä.. Mutta kun minä koetan hivuttautua kauemmaksi (nukutaan perhepedissä) niin ei mene kauaa kun kuuluu parku taas.

No sitten tuli vauvalle kuume, joka paljastui kolme päivää myöhemmin vauvarokoksi. Silloin pistin yövalvomisen sen piikkiin. Kuume tuli ja meni, yövalvottamiset on ja pysyy. Toisinaan imetän siksi, että vauva on itkuinen, toisinaan koetan imettämisellä saada vauvan rauhoittumaan nukkumaan sensijaan että hän kiipeilisi ja harjoittelisi seisomaannousua. Yö toisensa perään olen tässä tuskaillut, kun imetystuokiot vain venyy ja venyy yhä pidemmiksi. Kun siinä kylkiasennossa puoliunessa sinnittelee tunnin, kaksi, ylikin, alkaa olla aika poikki. Jos vauva haluaa kiipeillä ja seisoa ja mitäkaikkea, niin sitä hän sinnikkäästi myös yrittää! Minä pistän hänet pitkälleen, vauva kiepsahtaa mahalleen, minä palautan selälleen, vauva punkee ympäri ja ylös.. Huhheijjaa mitä jumppaa. Pari viikkoa vauvalla meni terveenä, ja nyt vauva on taas pikkuisen kuumeessa. Tosin niin on ollut isovelikin, eli tämä on tietenkin jotain muuta liikkeellä olevaa perusflussaa.. 

Viime yö oli aika tuttu juttu jo. Ensin vein vauvan illalla nukkumaan vaille yhdeksän, ja melko pian siirsin hänet pinnasänkyyn. Iltaisin minulla on hetki omaa aikaa, lueskella lehtiä tai blogeja siinä jonkin aikaa, kun mies laittaa isommat lapset nukkumaan. Noh, pari kertaa vielä vauva havahtui ennenkuin ennätin itse alkaa yöunille. Joka syötön päälle siirsin hänet omaan sänkyyn. Yöllä en jaksa siirrellä häntä, tuntuu helpommalta pitää vieressä.

Kun vauva vihdoin viimein yösyöntinsä lopetti, alkoi kamala parku kun tyttö näki painajaista, siihen heräsi kaikki. Voi vietävä! Purin hammasta ja nukutin vauvan uudestaan, ja taas: tyttö alkaa kyselemään iskää. Vauva herää itkemään. Ei voi olla totta, on ainut ajatukseni.


En katso öisin kelloa, mutta toisinaan tekisi mieli kellottaa syöttöaikoja. Silloin kun aikuisen ihmisen voisi olettaa nukkuvan syvintä untaan, siinä kolmen ja viiden välillä, minä syötän. Alkaa olla pinna vähän kireällä öisin, kun väsyttää niin valtavasti! Jos vauva on kuumeessa, valvominen ei ole vaikeaa, mutta jos ei saa selvää, mikä tekee vauvan rauhattomaksi, niin silloin alkaa minunkin rauhani rakoilla. Sehän on selvää että jos äiti hermostuu, vauvan levottomuus lisääntyy samalla mitalla. Siinä sitten koetan hengitellä syvään ja miettiä jotain tsemppaavaa, vaikka että vielä näitä öitä tulee ikävä, kun tämä nyytti kasvaa eikä enää tarvitse minua. Ihme ja kumma, se auttaa! Kellon seuraaminen sensijaan vain pahentaa tilannetta, joten on parempi etten edes tiedä miten pitkään on vielä aamuun. 

Näin "ison" vauvan kanssa en todellakaan hetkeäkään edes harkitse että sen kummemmin koettaisin alkaa syitä etsimään, koska ainakin neuvolan kanta on selvä: lopeta yöimetys. En ole lopettamassa vielä, olen aina imettänyt noin vuoden ikään asti meidän vauvat. Päivisin olen jatkanut vauvojen imettämistä vielä vähän yli puolentoista vuoden ikään asti.


Öisin päätän aina että ajattelen näitä järkevästi päivällä, kun ajatukset on edes vähän terävämpiä.  Päätän, että mietin syitä mitkä vauvaa valvottaa, ja mikä niihin auttaa. Ehkä syöttäminen istuallaan ja siirtäminen sitten omaan sänkyyn? Siirtäminen toiseen huoneeseen? Mutta kun päivällä tulee yön tuskailut mieleen, ei ne tunnukaan enää niin kamalalta! Pieni innokas kahdeksankuinen taapertaa karhunkävelyllään paikasta toiseen ja silmät loistaa kun hän niin nauttii touhuistaan, niin aina tulen samaan lopputulokseen: ei se haittaa, kyllä minä tämän pikkupiipertäjän hoidan, vaikka se rankkaa välillä onkin. Ja yöllä, kun vauva on taas livahtanut pystyyn ja leveä virne naamallaan kiipeilee pitkin sänkyä, niin sieltä se voima taas löytyy, että jaksaa aamuun asti. Uusi aamu tuo taas uudet touhut.

maanantai 31. elokuuta 2015

Ei saa kiusata!

Kiusaamista on liene vähän joka paikassa ja kaikissa ikäryhmissä. Olen itse saanut välttyä kiusaamiselta koulussa eikä minua ole muuallakaan kiusattu. Olen ainakin koko kouluikäni kaiken aikaa kuitenkin ollut tietoinen siitä että kiusaamista esiintyy. Opettajat siitä puhui, sekä monet muut aikuiset omien vanhempieni lisäksi. Kavereiden kesken sitten juteltiin aiheesta vähän keskenäänkin. 

Olen monesti sitä ihmetellyt, että miten mahtava kokemus minulle on ollut koko ala-aste, yläaste ja siitä eteenkinpäin, sillä aina on otettu kaikki huomioon. Vai olenko vain ollut niin sinisilmäinen etten ole huomannut mitään? En ala kuvittelemaan muuta kuin omat muistikuvani on, ja luotan siihen että sellainen on minun polkuni kuin sen muistan, aidosti hyvä.


Jo ennenkuin sain ensimmäistä lastanikaan, tuntui pieni pelko rinnassa, että entä jos omaa lasta joskus kiusataan. Mitä vanhemmaksi tulin, sitä enemmän tulin tietoiseksi siitä, että vaikka itse olen välttynyt kiusaamiselta, sitä on kuitenkin olemassa. Tottakai esimerkiksi yläasteelle ja lukioon siirtyminen hirvitti, kun kuulin "mopotuksesta", miten ysiluokkalaiset kehittelee sitä ja tätä. Sama oli lukioon mennessä, ykösistä pidettiin "orjakaupat" ja abit sai ostaa itselleen vaikka repunkantajan. Tottakai orjiksi valittiin vapaaehtoisia ja niitä entisiä rämäpääysejä, mutta.. Silti nyt tulee mieleen että miten ihmeessä opettajat antoi luvan tuollaiseen.

Omista kouluajoista on jo aikaa ja oma esikoinen lähtee esikouluun vuoden päästä. Olen jo nyt vähän sydän syrjällään, että millainen eskariryhmä sitten tuleekaan, ja entä ekaluokka? Tämän vuoden saan vielä pitää pikkuistani silmieni alla kaiken aikaa. 

Aihe on ollut paljon mielessäni, kun olen seuraillut meidän pojan suhdetta naapurin kolmeen poikaan. Siellä on yhdessä perheessä viisivuotias ja arviolta kymmenenvuotias, ja toisessa perheessä niinikään viisivuotias lapsi. Kesään saakka olin sitä mieltä etten voi päästää meidän lasta tuohon naapuri rivitalon pihaan leikkimään koska heitä oli aina joko äiti tai isä vahtimassa, enkä nyt itse toisten pihalle mene lorvimaan. Kesällä naapurissa on pojat saaneet jo leikkiä vähän ilman vahtiakin, ja olen sitten antanut meidänkin pojan mennä sinne koska näen ihan yhtä hyvin minäkin siihen pihaan kun tässä talojen välissä leikkivät.

Pala kurkussa olen katsellut silloin tällöin naapurista palaavaa poikaa, kun hän toteaa, että "ei ne anna mun koskee mihinkään" tai "ei ne halua nyt leikkiä mun kanssa". En kestä! Miksi? Välillä kuulen jotain vähän älyttömiä juttuja mitä ne siellä puhuu, ja minä koetan olla puuttumatta asioihin jos poika ei itse tule sanomaan mitään. Itsestäni touhu menee kiusaamisen puolelle, ei mitään lyömisjuttuja vaan sellaista suunsoittoa. Yllätyksekseni meidän poika ei vastaa siihen mitään, kuuntelee vain vähän ihmeissään kun toiset huutelee.


Eräänä päivänä koetin meidän poikaa rohkaista kysymään että saisiko hänkin mennä hyppimään trampoliinilla, kun naapurin veljekset siellä hyppivät. Se isompi niistä sitten vastasi sieltä että "ei tässä saa hyppiä kolmea, eiks ketään tajuu sitä!" Ok, jos asia olisi totta niin selvähän se, mutta aina siellä enemmän oli kerrallaan, tiesinhän minä sen että se halusi vain ilkeillä. Ei mennytkään kauaa kun  joku muu koululainen sinne oli tullut. Hitsi että mua otti päähän!! Just niin perus itsekäs kymmenen vee että! Tosi coolia puolta nuorempaa kiusata? Vähän arvelen että se on se koululainen pahin tuossa pihassa, tottahan ne osaa pelata tollaista ja vetää pienemmät mukaansa. Ymmärrän kyllä että kun he ovat tuossa koko pienen ikänsä tottuneet kolmestaan touhuamaan, että siinä jo vähän piirit hitsautuu kiinni. Me muutettiin tähän vasta reilu puoli vuotta sitten.

Mutta kummasti vaan leikit sujui naapurin lapsella meidän pojan kanssa silloin kun muut heidän pihasta olivat mummolassa lomalla. Meilläkin hän kävi leikkimässä ja monena päivänä pyytämässä meidän poikaa heille. Nyt sitten on taas tuollaista että mihinkään ei saa koskea mikä on heidän jne. En yhtään siedä itsekkyyttä, varsinkaan jos siihen ei ole mitään syytä! Jos on vaikka uusi pyörä tai ihan mikä vaan lemppari pikkuauto niin toki saa siitä pitää huolta ja vain itsellään mutta joku vanha hiekkalapio, c'mon! Niiden vakioaihe on että ei saa ilman lupaa. Sitäkin enemmän olen meidän lapsille opettanut että osaisivat jakaa, saavat silloin itsekin enemmän. Isä opettaa lisäksi että toisia ei saa lyödä, mutta jos joku käy kimppuun niin sitten puolustaudutaan! (Hah, ovatpa painimassakin tuon tuosta kun ei pikkusiskosta ole vastusta..)

Kun kysyn sitten pojaltani että mitä hän siitä ajatteli ettei saanut mennä hyppimään trampalle tai jotain muuta mitä nyt pojat milloinkin keksivät keskenään ja sulkevat meidän pojan pois, hän vain toteaa et "ei se mua haittaa". Monesti hän siinä lähettyvillä istuskelee ja keksii miten voi osallistua leikkiin ilman että menee varsinaisesti mukaan, mutta minua silti niin MAH-DOT-TO-MAS-TI surettaa! Ei poika ole kovinkaan allapäin eikä ulospäin näe  miltä hänestä tuntuu kun naapurin pojat ei ota leikkiin. Kumpa hän vain osaisi tulla kertomaan miltä oikeasti tuntuu. Ainut mitä nyt olen saanut irti, on kommentti "minulla on tylsää.." Minä olen vaistoavinani jotain muutakin kuin tylsyyttä. Nytkö on se aika kun pojan täytyy oppia tiettyä kovuutta että pärjää? 


En tiedä mitä tämän ikäiset asiasta ymmärtää mutta olen yrittänyt poikaa neuvoa että ethän sinä jätä muita pois leikeistä, vaan pyydät mukaan, jos huomaat että joku on yksin. Ja että ei itse sano toiselle että ei oteta sua leikkiin. Sehän on oikein lasten klassikko, ja odotankin että näkisin sellaisen tilanteen ja että miten meidän poika siihen osallistuu. Olen nimittäin selittänyt nyt muutaman kerran, että se ei ole yhtään mukavaa, eikä ketään saa jättää yksin, pois leikistä. Tilanne on vielä helppo silloin kun ollaan tässä kotona ja lapsen on helppo tulla äidille sanomaan asiasta, niitähän tulee monta kertaa kun on joku kylässä. Mutta entä kun ei ole äitiä ihan siinä vieressä jolle sanoa, vaan pitää ihan itse kantaa se torjumisen tunne? Se taitaa kuulua lapsuuteen. Kuuluuko se myös äitinä kasvamiseen? Se ei ole helppoa ainakaan minulle. Sitä tämä arki nyt on ollut pitkän aikaa. Kumpa niitä onnellisia hetkiä olisi enemmän, kun leikit sujuu. Ainoastaan näin päivällä kun on vain yksi poika kotona, menee hyvin. Minua vaan ottaa niin päähän kun eivät osaa leikkiä kaikki yhdessä, vaan aina se on meidän poika joka ei sovi mukaan kun he sille päälle sattuvat.

Onnea on, että on perhetuttuja joilla on samanikäisiä lapsia, ja päiväkodista tuttuja, tärkeitä kavereita meidän lapsille. Eivät jokapäiväisessä arjessa, mutta niistä aina muistutan kun kuuluu se että "minulla on tylsää..". Että on muitakin lapsia jotka ovat kotona ilman sen kummempaa seuraa. Ja mikä tärkeintä, onhan tässä sisaruksilla toisensa! <3 Äitinä ja isinä parhaamme mukaan touhutaan lasten kanssa milloin lukien, milloin sisällä tai ulkona pelaillen. Syksyksi on päiväkerhon lisäksi tulossa muutakin kivaa: Liikuntakeskus johon tein juuri sopimuksen, järjestää tiistaisin parin tunnin ajan lapsille ohjattua toimintaa. Kertoivat että siellä on jotain pelejä ja toimintapisteitä liikuntasalissa, ja sillä aikaa minä voin käydä vaikka salilla tai ryhmäliikuntatunnilla. Saa nähdä innostuuko lapset! 2e/2 tuntia ei ole ollenkaan paha hinta, jos vain lapset viihtyvät.

keskiviikko 19. elokuuta 2015

Sattui ja tapahtui

(kuvituksena satunnaisia otoksia kesän herkuista)


Tarkemmin ottaen ensin tapahtui ja sitten sattui. Nyt on olo aivan kamala. Eilen jatkui lasten puistokerho ja niimpä myös minulla oli vauvan päiväuniaikaan omaa aikaa. Mies varmisti että teen sitä mikä on todella tarpeen, eli treenaan, siivoamalla kodin edellisiltana kuntoon. Ei ollut tekosyitä, että piti laittaa tiskejä tai imuroida, mitä näitä välttämättömiä aina voisi ilmaantua. Tein sitten aamulla reilu puolen tunnin jumpan Youtubevideon johdolla, jossa pääpaino oli vatsalihaksissa. Se otti kyllä minulla tosi paljon myös käsiin, koska monessa liikkessä lattialla tehtiin jotain käsivarsien varassa. Jokatapauksessa, odotettavissa oli jonkinmoista lihaskipua vähän siellä ja täällä seuraavana päivänä.

Illaksi olin suunnitellut käyväni elämäni ensimmäistä kertaa porrastreeneissä, ja sinne meninkin. Se oli todellakin juuri niin rankkaa kuin odotinkin, ja siitä vasta kipeät lihakset tulisikin! Siihen saakka kaikki meni hyvin, kotiin palattuani rentouduin pulahtamalla altaaseen ja saunomalla. Olin alkamassa tekemään iltapalaa, ja heitin jotain roskiin puolihuolimattomasti. Se menikin ohi, sinne roskiksen taakse. Kurottauduin reippaalla vauhdilla nostamaan sen enkä huomannut lasia jonka olin rikkoutuneesta taulusta pistänyt sinne odottamaan lasinkeräykseen vientiä. Jostain syystä kumpikaan meistä aikuisista ei ollut sitä vienyt vaikka kaikki muut oltiin jo pariinkin kertaan kierrätykseen viety siitä. Siellä se oli takana ihan kaikessa rauhassa saanut lojua.

No, siihen minä tökkäsin käteni, ja nyt on kädessä kaksi tikkiä (mikä onni, että VAIN kaksi) ja sellainen "olo". Ei siihen juuri koske, mutta ei tee mieli tehdä tuolla kädellä mitään. Päivystyksessä laittoivat vielä jäykkäkouristusrokotteen toiseen käteen koska se oli mennyt vanhaksi, joten vasenkin käsi on aika kipeä. Mitä tässä voisi tehdä, kun on tällainen raihna? :D Olen lukenut monen monta satua lapsille, siinä saa vain maata viileässä huoneessa ja lapset saa olla mielipuuhassaan. Tällä helteellä saa olla tarkka, ettei paksun laastarin alla ala tulehdusta tekemään.

Tavallinen tiistai-ilta muuttui ihan hetkessä kauheaksi, yhtäkkiä tilanne päällä eikä rauhallisesta nukkumaanmenosta tietoakaan. Kun viimein kolmen tunnin päästä, olin menossa nukkumaan, alkoi ne jossittelut pyöriä päässä. Tuli mieleen, että jos se olisikin jollekin lapsista sattunut.. Taisin olla kuitenkin niin puhki koko päivästä että väsymys vei lopulta voiton. Aamulla oli jo muuta mietittävää, kuten että miten kannan vauvaa kun toinen käsi on kipeä rokotteesta eikä tuolla tikatulla kädellä tule mieleenkään nostaa. Hitaasti kun tekee niin parhaiten onnistuu, vaikka vähän typerältä tuntuukin hissunkissun liikkua kun tavallisesti tulee hoideltua muutamaakin juttua samaan aikaan.


lauantai 15. elokuuta 2015

Väritysfiilis

Tiedättehän tämän hetken trendin, aikuisten värityskirjat? Minulla ei sellaista ole, mutta niistä inspiroituneena olen tehnyt itse vähän vastaavanlaisia piirustuksia. Ensin tein vain mustavalkoisia, niistä laitoin jo aiemmin kuvia tänne. Aamulla piirtelin neonvärisillä kynillä vähän reippaamman kuvan. Voi että näitä on kiva tehdä! Ensin aloitan vaikkapa keskeltä pienellä pisteellä. Sen ympärille ympyrä, siihen vähän kukkasia ympärille. Sitten siksakia, hexagon - kuvio, välillä palloja. Ja piirtäminen vie mennessään! En yhtään ihmettele niitä jotka on koukussa niihin värityskirjoihin, voin kuvitella miten kivaa on suunnitella sopivia värejä. Tai olla suunnittelematta, värittää vain ja antaa mennä. Rentouttavaa! 


Tämä viikonloppu on alkanut siis puuhaillen omia kivoja juttuja, lapset ovat olleet omien kavereidensa kanssa pihalla ja nyt saatiin ystäväperheen pikkupoika meille yökylään. Äitiä ei ilmeisesti nyt leikkeihin kaivata, joten nyt on aikaa olla vaikka blogien parissa hetki! Illaksi koetan saada itseni lenkille, hermostuttaa kun päivät menee niin nopeasti että iltaisin huomaan että taas meni päivä ilman lenkkeilyä. Sen tuntee olossaan että on tullut oltua kotipihalla vain! Olen etsinyt sopivaa liikuntapaikkaa tästä lähistöltä, että pääsisin taas ryhmäliikuntatunneille, ne on se paras juttu pitää minut liikkeessä. Niistä saan parhaita tuloksia, tätä raskaudenjälkeistä masua ei sitten millään jaksa katsella. Kova into olisi lähteä, mutta, MUTTA! Viestin sentään laitoin yhteen paikkaan, että täällä olisi yksi innokas tulemaan tutustumiskäynnille.. Sinne missä aiemmin treenasin, en mene uudestaan, koska siellä käyntiin meni liian paljon aikaa pelkkiin matkoihin. Kamala pyöräkuumekin on, se olisi saatava!

perjantai 14. elokuuta 2015

Mitä tuli tehtyä?


Tänään Facebookissa sattui silmiini niin hieno origamivaasi, että sitä piti heti päästä kokeilemaan. Töin ja tuskin maltoin odottaa, että mies tuli kotiin, kun sormet syyhysi päästä askartelemaan. Ohje on saksan kielellä youtubessa. En osaa saksaa, mutta video on todella selkeä. Muutaman kohdan katsoin monen monta kertaa ennenkuin ymmärsin miten pääsen seuraavaan vaiheeseen, mutta lopulta tuli valmista! Heti kun näin Facebookissa Projektilan Katjan (linkki) tekemän vaasin, päätin että siinä on ratkaisu maljakkopulmaani anopilta saamalleni orkidealle. En hankikaan virallista orkidearuukkua, ainakaan vielä. 


Kukka tuli siis tuliaisena mummulta ja ukilta. Onneksi sain hyvät käyttöohjeet ihan kädestä pitäen, minä kun en ole uskaltanut aiemmin edes harkita tuota haastavaa kukkaa meille... Koko viikon tuota tuijottelin että miten kukka alkaa olemaan meillä, ja niinhän siinä kävi että kukat alkoi lerpattamaan. Lueskelin tänään netistä josko kukkaa voisi jo kastella. Yleensä näitä kastellaan liikaa, mutta en ollut antanut tälle yhtään vettä vielä ja silti kukka oli nuupallaan. Ohjeita löytyi vaikka kuinka paljon. Yksi sivusto oli kuin minulle kirjoitettu. Kuvat ja kaikki, josta sain ottaa mallia! 

Heti alkuun luin että banaanit (ja mm.joulukuusi tai suolakivilamppu) saa kukan nuupahtamaan, ja minähän olin asettanut tämän banaanikulhon kanssa vierekkäin. Samoin kaikenlaista vetoa pitäisi välttää ja liika hellekin on huonosta. Kaikki virheet samalla aikaa: kukka on ollut päivästä toiseen keskellä läpivetoa kun monena päivänä olemme tästä ihanassa helteestä johtuen pitäneet ovia ja ikkunoita auki että ilma kiertäisi. Ja sehän sitten kiertääkin ihan kunnolla. Meidän suuret ikkunat on suoraan päiväaurinkoon päin, ja lämpötila sisällä nousee nopeasti heti iltapäivästä, noh, oikein hellelukemiin. Kukkaa ei saisi siirrellä kamalasti, mutta parempi sen on alkaa asettumaan meille tuossa vähän varjoisemmalla ikkunalla. Kyllä pitäisi valoa silti riittää yllinkyllin. Toivottavasti nyt on parempi paikka! Tuo kukka on niin mahdottoman kaunis, ja kuulemma voi pitää kukat jopa puoli vuotta. 


Toinenkin pieni projekti tuli valmiiksi äskettäin. Meidän olohuoneessa on ollut alkuvuodesta saakka kolme akustiikkapaneelia. Ne ovat olleet tuossa koko ajan tyhjillään, kun en ole keksinyt millaiset haluan niistä tehdä. Olen pyöritellyt mielessä josko päällystäisin ne kankaalla vai tilaanko jotain sisustustarraa niihin, vai mitä. En ole osannut päättää haluanko värikästä vai mustavalkoista. Sain nyt viikko sitten senkin jahkailun päätökseen, kun tein mustavalkoisista teipeistä kuvioita tauluihin. Näitäkin tein klassisesti yritys-erehdys -tyylillä. Alkuun koetin sellaista että vedin pitkiä poikittaisia viivoja vähän sikin sokin, mutta lopputulos oli kamalan rauhaton. Otin ne pois ja tein tämän, harkitumman kokonaisuuden. Kuvan otin heti kun laitoin nämä seinälle, ja oikealla oleva taulu otti monta kertaa silmään, kun sinne tuli prisman merkki vahingossa. Väärinpäin, mutta tuli kuitenkin ja se häiritsi niin paljon että vielä piti sitä muokata! :D


maanantai 27. heinäkuuta 2015

Lelujenvaihtopäivä

Meillä on ehkä vähiten leluja tuntemistani lapsiperheistä, mutta silti niissä riittää sellaisia, joilla ei leikitä. Olen pitänyt paria kassillista leluja lastenhuoneen ylähyllyllä "varastossa". Tänään laitettiin vähiten leikittyjä leluja syrjään ja otettiin tilalle samanverran jemmaleluja leikkeihin. Voi sitä kiljunnan ja intoilun määrää! Loppupäivän leikit on taattu. Äitiä ei paljon kaivattu kun leikit pyörähti käyntiin. Parkkitalo nousi ehdottomaksi suosikiksi, siellä kuului olevan sakkolaput kovasti jaossa.. Yksi itkukin parahti ykskaks, kun hissin naru irtosi leikin tiimellyksessä. Poika huusi äitiä apuun: "hissistä kuului sellainen naps, ja parkkipirkko on siellä jumissa!" En voinut olla purskahtamatta nauruun, voi parkkipirkkoparkaa.. 


Meidän vauva viihtyy kun pääsee lastenhuoneen lattialle tolskaamaan. Ovi on yleensä kiinni sinne, kun en ennätä joka paikkaan vahtimaan mitä vauva laittaa suuhun. Vaikka lelut olisikin koreissaan niin sehän ei ole mikään este vauvalle, ei mene kauaa kun hän on koreja tutkimassa. Nyt hän oli ihan innoissaan kun kerrankin pääsi isojen lasten reviirille! Vaikka eivät hekään siellä leiki, käyvät vain hakemassa leikeissään tarvitsemiaan leluja ja itse leikit on olohuoneessa. 


Jaha, nyt on syöttötuoli päässyt restauroinnin alle, leikkiporat ja -sahat laulaa.. En kestä kun noilla riittää tuota touhua! :D Lasten iloa on niin mahtava seurata. Tätä tämä on nyt varmaan jonkin aikaa eteenpäin, sain viime viikolla vahvistuksen, että hoitovapaani saa työnantajani puolesta jatkua enkä palaakaan syyskuussa töihin. Ilmoitin olevani poissa vielä vuoden eteenpäin. Tottapuhuen olen seuraillut työpaikkailmoituksia uudesta työpaikasta, mutta katson nyt miten tämä arki tästä järjestetään kun en sinne kouluun päässyt. 


Vauva kehittyy huimaa vauhtia. Seurailen muutamia blogeja joissa on samanikäisiä vauvoja, ja kyllä on erilaista eri vauvojen kesken mitä kukin osaa! Toinen osaa sanoa jo "äiti" ja meidän vauva ei juuri jokeltele. Toki päristelee ja kommunikoi paljon muutenkin äänellään mutta varsinaiseen puheeseen menee kyllä vielä pitkään. Sitten liikkuminen on kuitenkin ihan hurjaa täällä, vauva tulee huomenna 7kk ja kävelee tukea vasten jo mennen tullen. Sohvaa vasten kiipeää seisomaan, ja kävelee toiseen päähän. Sohvalla on ollut tähän asti aina aku ankkoja ja satukirjoja, nyt vauva osaa jo ne ottaa käsiinsä ja sitämyöten ne menee suuhun. Viikko sitten nousi kyllä sohvalle mutta käsillään hän piti tiukasti kiinni ettei kaatuisi. Viikon sisällä ryömiminen on myös muttunut karhukävelyksi. Vauhti on sitämyöten lisääntynyt huimasti.. Miten tästä töihin voisi lähteä kun on tuollainen ihme kotona? Ei tule kuuloonkaan. 

perjantai 24. heinäkuuta 2015

Viikonlopun viettoon

Joka perjantainen viikkosiivous on tehty, nyt voi viikonloppu alkaa! Väsyttää niin mahdottomasti, kun vauva heräsi jostain syystä joskus vaille kuusi ihan virkeänä touhuamaan. Nukahti onneksi uudestaan kun aikansa pinnasängyssä touhuili. Lapset ovat tavanneet herätä vaille yhdeksän, mutta nyt on ollut pitkään aamuja, että kahdeksalta on jo kaikki heränneet. Minulla näköjään vähän kestää totutella siihen. Onneksi sentään ovat sen verran tulleet minuun että eivät herää kuuden aikaan niinkuin moni muu lapsi. 


Siivous on kotitöistä se omin juttu minulle, ja ihan mieluinenkin. Se on oleellinen osa sisustamista mielestäni, ja samalla on mukava vähän muutella tavaroiden järjestystä, laittaa kukkia jne. Ja sitten on viihtyisää käydä viikonlopun viettoon! Tykkään, että kun mies tulee kotiin niin kaikki täällä on suht  siistiä oli mikä päivä vaan. Vähän kompensoi sitä että tuo ruokapuoli on niin pitkälti hänen harteillaan, että minä kannan hyvin sen oman osani kotitöistä! Arvostan sitä tosi paljon, että hän suunnittelee viikon ruokalistan ja käy kaupassa sen listan mukaan. Onni on mies joka rakastaa ruuanlaittoa! Eikä vain siksi että sattuu olemaan vaimo joka on surkea kokkaaja.. :D


Kuvissa näkyy piirtämiäni "julisteita", vai miksi näitä nyt nimittäisi. Halusin jotain uutta kuvaa seinälle, ja mieluisimmat sain tekemällä niitä itse. Luin juuri jostain lehdestä jonkun kommentin, ettei yksittäinen aakkonen voi kuvata kenenkään persoonaa, ja nyt on aakkonen meidänkin seinällä. Miten se tuntuu silti niin omalta? :D Onneksi kukin saa pitää mielipiteensä sisustusasioissa juuri sellaisena kuin haluaa.. Ja jokainen tehdä kodistaan juuri sellaisen jossa viihtyy. Tuon aakkostaulun tein vesiväreillä, ja Nuo kaksi muuta tusseilla. Tyhjältä näyttää edelleen, pöydällä oli aluksi viherkasvi vauvan käsiltä turvassa mutta oli niin ahdas koko pöytä niin siirsin muualle. Joku värillinen posteri on varmaan se mitä kokonaisuus kaipaa.


Toivottavasti saadaan aurinkoa ja lämpöä pian, mutta jokatapauksessa,

viettäkää ihanaa viikonloppua!


torstai 23. heinäkuuta 2015

Vihdoinkin iMacilla!


Olen kirjoittanut blogia kaiken aikaa iPadilla ja vähän myös iPhonella. Nyt vihdoin pitkän haaveilun jälkeen ostettiin pöytätietokone. Oli aikoja, jolloin vallan luulin että pöytätietokoneet on kääntymässä historiaan. Ehkä joskus silloin, kun läppärit alkoi yleistymään.. Vuosikaudet on kuluneet ja en ole edelleenkään nähnyt käyttötarkoitusta läppärille. Jos sellainen olisi minulle jostain tipahtanut, tottakai se käyttöön olisi tullut, mutta itse en sitä ole hankkinut. Vaikka tabletti onkin huippunäppärä laite, blogin kirjoittaminen on sillä vähän hankalaa. Oikeastaan taistelua. Mutta tämä blogi on niin tärkeä minulle, että sen vaivan olen (harvakseltaan) nähnyt! 

Tätä ensimäistä postausta uudella koneella olen nyt muutamaan kertaan käynyt kirjoittamassa, ei tämä ollutkaan niin helppo ottaa käyttöön! Kuvat on muokkaamattomia, kun en osannut niille tehdä mitään tällä kuvanmuokkausohjelmalla joka tässä on vakiona. Suututti, tämänhän piti olla niin huippu ja helppo ja kaikki onnistuu ja mitävielä? Intoakin piti riittää, mutta menetinkin hermoni kun ei alkanut postaus luonnistumaan. Harjoittelua, harjoittelua.. Koko ajan tulee silti pohdiskeltua, että mitähän ohjelmia tähän kannattaa ladata ja mitähän muut käyttävät.


Kesäkelejä on odotettu täälläkin, ja väliin ollaan vain ajateltu että KOSKA on kesä, niin nyt uidaan, ja puetaankin melkein joka päivä shortsit ja hameet päälle, vaikka aurinko ei paistaisikaan. Onhan sentään heinäkuu! Ostettiin viime viikolla pihaan uima-allas, lapset on polskineet siinä joka päivä. Itsekin pulahdin siihen, mutta en kyllä kauaa viihtynyt. :D Se on tuollainen 3m halkaisijaltaan ja reilu puoli metriä syvä. Siellä ne uiskentelevat innoissaan, oikeasti hytisevät kylmästä mutta kun on niin hauskaa!

Allashälytin on ollut aivan mainio. Täältä sisältä ei näe tuonne takanurkalle jonne allas laitettiin, mutta jos joku lapsi on sinne pyrkimässä, hälytin alkaa sisällä soida. Aika monesti olen turhaan juossut kurkkimaan kuka siellä on, mutta todellakin juoksen katsomassa ettei omat eikä vieraatkaan lapset sinne pyri ilman aikuisen valvontaa. Kerta riitti kun huomasivat että minä oon siinä samassa siellä jos menevät tuonne nojailemaan. 




Oletteko huomanneet että olen myös instagramissa? Minut löytää sieltä nimimerkillä @muksunimun.

sunnuntai 14. kesäkuuta 2015

Kesäkorot ja kompressioside

Eilinen oli kolmastoista, ei sentään perjantai. Silti eiliseen sopi enemmän epäonnea kuin koko alkuvuoteen yhteensä. Aamu alkoi ihanasti. Kävimme tytön kanssa torilla ostamassa kirsikoita, mansikoita ja pikkutomaatteja illan piknikiä varten. 


Torilla oli ihana helle. Kotiin palatessa pysähdyimme matkanvarrelle keräämään kukkia, olimme saamassa ystäviä kylään. Ennen heidän tuloa lähdin käymään kampaajalla ja kasvohoidossa. Sain siskoiltani lahjakortin kasvohoitoon, ja yhdistin siihen kampaamokäynnin, joten iltapäivään sopi hemmottelua yllinkyllin. Kotimatkalla kävin Lindexillä katsomassa itselleni kesähattua jota olin aikani haaveillut ja tarvinnutkin. Se onkin ensimäinen kesähattuni sitten lapsuusvuosien. Hattu mukanani kiirehdin takaisin autolle, kun huomasin H&M:n hyllyssä aivan täydelliset kiilakorot. Tämän kesän aikana olen käynyt ties kuinka monia kesäpopoja sovittamassa, tuloksetta. Siispä pikkuisen heräteostoksena ostin myös ne.


Jo oli aika palata kotiin hakemaan muu perhe mukaan ja suunnata piknikille. Innoissani pakkasin vielä viimehetken juttuja retkelle, ja päätin vaihtaa myös piilolinssit että voisin pitää aurinkolaseja. Nappasin vauvan kaukalossa käsivarrelle ja oman laukkuni sekä lasten vaihtovaatepussin (siellä oli mm.lapsilta salaa mukaani pakkaamaan uikkarit ym. koska päivä oli niin ihanan helteinen ja ajattelin yllättää lapset mikäli heille tulisi intoa rannalla käydä räpiköimässä rantavedessä) ja vielä tytön hatun kurottelin hatun matkaani. Ulos astuessani naapuri huikkasi jotain ja vastasin hänelle, ja ennenkuin huomasikaan, jalka osui maassa lojuvaan katuharjaan jota en ollut kantaumuksiltani nähnyt. Korot jalassa kompuroin pari askelta, mutta niinhän siinä kävi että nurin menin. Viime hetkellä sain ilmeisesti vähän autosta tukea koska kaukalon sain maahan niin ettei se tömähtänyt, enkä lopulta nähnytkään muuta kun keskityin vain siihen, ettei vauvalle sattuisi mitään. Kun totesin, että vauva kaukalossa laskeutui melko pehmeästi maahan, nousin ylös siitä polviltani ja päivittelin että miten tässä nyt näin kävi. Nolotti, ja nauroin naapurillenikin että jopa esityksen järjestin. Sitä nauratti myös. Kipu ei tullut heti, mutta huomasin heti että en pysty astumaan toiselle jalalleni kunnolla. Hypin mieheni tukemana takaisin sisälle ja sitten alkoikin koskea ihan julmetusti. Se kivuttomampi jalka vuosi verta ja oli hirveässä hiekan ja soran peitossa. Kylpyhuoneeseen asti en lähtenyt yrittämään, vaan nousin istumaan eteisen veskin lavuaaripöydälle ja suihkuttelin siinä jalkaa oikein kunnolla. Harmittelin mielessäni että kaukaa tulevat vieraamme joutuvat odottamaan meitä siellä rannalla jossa sovittiin tapaavamme. Pian väistyi harmit kun alkoi tuntumaan että taju lähtee siitä kivusta ja minulle tyypillisesti tuli ihan hirveän kuvottava olo. Jotenkuten pääsin alas ja nyt oli jo selvää, että tästä tuli lääkärireissu. Onneksi ystävämme ymmärsivät, tottakai, että nyt "vähän" kestää. Lopulta sain hyvän ja perusteellisen hoidon päivystyksessä. Mitään leikkausta vaativaa ei sattunut eikä murtumaa ollut. Jalalle ei voinut astua yhtään, joten jalkaan laitettiin kompressioside ja kepit auttaa kävelyssä. Sairaalasta lähtiessä tuntui että tuo side on pelkkä vitsi, mutta näin vuorokauden jälkeen on helpottavaa huomata että se todella auttaa, ja se, että jalalle ei tarvitse laittaa painoa astuttaessa, vaan kävelysauvoilla pääsen köpöttelemään melko hyvin. Toki jalkaan koskee kun sitä käyttää maassa, mutta sairaanhoitaja vannotti minua etten saa kävellä yksijalkaisena, tai jos hän näkee (samalla suunnalla kun asuu) minut kävelevän kipeä jalka ilmassa, hän tulee ja antaa minulle ympäri korvia. :D Lupasin kävellä hänen ohjeiden mukaisesti. Hitaasti tuo oppiminen sujuu, aluksi piti joka 
askeleella miettiä ohjeita: sauvat, kipeän jalan kantapää, terve jalka vierelle, sauva, kantapää, terve jalka.. Kyllä se siitä. Luulen että viikon päästä en tarvitse enää kävelysauvoja. 


Olihan se nolo tapaus. Korkealta tulin alas. :D Hemmottelujen ja shoppailun jälkeen ystäviä tapamaan menossa, ja siitä paikasta polvilleen, kirjaimellisesti. Mutta oikeasti odotan jo että pääsen 
taas koroille, olen taattuna varovaisempi, enkä varmasti kanna vauvaa silloin.

Mutta ei siinä vielä kaikki. Illalla mies tuli kysymään, tiedänkö mitä minun silmälaseille on tapahtunut. Olin siis edelleen piilolinsseillä. En ollut iltapäivän jälkeen laseja laittanut, nyt ne löytyivät ihan eri paikasta kuin mihin olin ne jättänyt. Toinen sanka oli saranan kohdalta vääntynyt ihan kenoon. Kyllä pääsi syvä huokaus. Että sekin vielä, jompikumpi lapsista on ilmeisesti vääntänyt laseja, niin ainakin optikko tänään arveli kun kysyin, mikä olisi hänen arvio, mitä laseille on tapahtunut. Linsseissä ei ollut mitään jälkeä, ja ihmettelin, miten ne on säilyneet naarmuitta jos esim toinen lapsista olisi astunut niiden päälle. Tuohon sanaan vinksahtamiseen riittää siis jo kevyt vääntäminen. Saa nähdä, mitä vakuutusyhtiö sanoo. 

sunnuntai 7. kesäkuuta 2015

Paperitimantti

Eilenillalla innostuin taittelemaan paperista timantteja. En ole ennen juurikaan origameja harrastanut, ja siispä sain ihan jonkin aikaa pyöritellä paperia käsissäni ennenkuin sain timantin valmiiksi. Kuvallisistakin ohjeista oli hankala välillä hoksata, miten seuraavaan vaiheeseen pääsee. Valmista kuitenkin tuli, ja parin harjoituskappaleen jälkeen alkoi sujumaan! Hitsi että nämä on kivoja! Googlasin heti muitakin malleja mutta ei löytynyt muita kuin ehkä joulukoristeiksi sopivia. Sitten viimeistään lisää! Tai mikäpä estää tehdä vaikkapa niitä kuusia jo valmiiksi joulua odottamaan, mutta jääkööt eri kertaan. 


"Timantit" laitoin olohuoneeseen koristeiksi. Illalla unta odotellessani päätin että kokeilen vielä saisinko verhotankojen nupeiksi tällaiset, mustasta pahvista. Nupit nimittäin jäivät kauppaan koska mieluisia ei ollut silloin kun itse tanko ostettiin. Onneksi en suostunut mihinkään ihankivaan! 

Tyttö tuli viereeni kun tein näitä, ihana kun alkoi itsekin näpertämään jotain. Ensin katsoi tarkaan miten minä teen ja niin tomerana kieli ulkona taitteli sitten omaa kartonkiaan. Se on niin topakka tyttö että välillä olen ihan ihmeissäni sen kanssa kun sen tekemisiä seuraan! Silmä tarkkana saa olla etenkin vauvan ollessa lattialla, tyttö on takuulla hoitamassa vauvaa tuon tuosta. Onneksi vauva pääasiassa nauttii siitä että isommat lapset tulevat lattialle kaveriksi touhuamaan. Eikä vauva mikään vastasyntynyt enää ole, joten hiljalleen onkin ollut lasten touhuissa omalla tavallaan mukana!


Ps. Tällainen siitä verhotangon nupista tuli! :)


tiistai 2. kesäkuuta 2015

Olohuoneen sivuvaunu

:D miten noita otsikoita onkin niin hankala keksiä? Olkoot nyt noin. Olohuoneen lehtien sekamelskaa on nyt vähän saatu hillittyä. Toisinsanoen olen saanut omat lehteni hyvään paikkaan lasten lehtien joukosta. Kun samasta lehtikorista lapset penkoivat akkareitaan niin siinä sivussa sai äidin Dekot ja vauvalehdet kyytiä. Minä kun mieluusti säilytän lehdet vaikka aikalailla päivässä luenkin lehden aina läpi. Myöhemmin niitä tulee kuitenkin ilokseen selailtua uudestaan, toisinaan annan lehtiä eteenpäin muille luettavaksi.




Tarjoiluvaunu on Ikeasta. Samalla ostin myös tämän ihanan pinkin hortensian. Tykkään, ja kovasti! Molemmista. Pohdiskelen että olisiko vaunu vielä pikkuisen hienompi valkoisilla tasoilla, kuten Valkoisen harmajan Suvi on tämän vaunun muokannut. Ainakin talviaikaan sellainen versio olisi sisälle sopivamman näköinen. Näin kesällä vaunu on mielestäni todella kiva tuollaisena originaalina sisälläkin! Vaikka ulos onkin liene tarkoitettukin. :)