Nyt on vauvan "pukeminen ja riisuminen" helppoa uuden kaukalopussin myötä. Tilasin Baby's onlyn lämpöpussin Pikkuvanilja-nettikaupasta. Ihan hilkulla oli, etten tilannut valkoisena, mutta viimetipassa muutin mieltäni ja päädyin tähän vaaleanharmaaseen pussukkaan. Vaikka valkoinen olisi ollut ihanampi, se olisi taattuna ollut pian puklussa ja auton kyljestä pyyhkäistyssä kurassa.. Joten harmaa on paljon parempi käyttömukavuudeltaan!
Yllätyin siitä, että pussi on näin paksu, eli lämmin. Ei vielä toistaiseksi ole ollut yhtään liikaa, vaikka nollan kieppeillä ulkona on ollutkin ja välillä vähän plussan puolellakin. Ilmeisesti se on myös miellyttävän tuntuinen vauvasta, ainakin lauantain neljän tunnin päiväunista kaukalossa niin voisi päätellä. Olin silloin äitien virkistyspäivää viettämässä, ja tuon tuosta kurkin että miten vauva noin pitkään nukkuu.. Ei toki yhtään haitannut, oli niin luksus rauhassa syödä, kahvitella ja rupatella muiden äitien kanssa.
Ihastuin tässä lämpöpussissa ennenkaikkea ulkonäköön, mutta käytössä tämä on myös osoittautunut hyväksi. Edelleen on vähän opettelemista, miten vauvan saa suojattua tulosta yläreunasta niin ettei hartiat paista pussista ulkona. Vauvalla on tuolla olless vain sisävaatteet, hattu ja tumput. Koska vauva on niin pieni vielä, hänen vakioasentonsa on kädet nyrkissä pään sivuilla. Jos hän hermostuu niin tottakai hän alkaa heilutella käsiään ja työntää nyrkit ulos pussista. Sitten on koko yläosa vauvasta paljaana. Jos vauva on rauhassa niin on varmasti lämpimässä kun peittelen vauvan tuonne.
Kun tarvitsee saada pussia auki vaikka kaupassa, tai kun tullaan kotiin ja vauva nukkuu vielä, niin aukaisen tuosta pussia molemmilta sivuilta puoliksi auki. Aluksi ihmettelin että miksi tässä ei ole yksi vetoketju vaan kolme (molemmilla sivuilla yhdet, alareunaa kiertää yksi) mutta tottakai pussi istuu paremmin kopan pohjalle kun ketjut ei ole yhtä pötköä. Pussista saa irroitettua kokonaan tuon päällysosan, ja olenkin käyttänyt sitä myös vauvan alustana lattialla. Ei sitä siihen ole tarkoitettu, mutta sattui niin sopivasti olemaan vieressä kun olin laittamassa vauvaa masulleen lattialle. :)
Kylläpä on eri mahtavaa kun on niin aurinkoisia päiviä! Hymyilyttää. Ihana kevättalvi! Lapset aloitti puistokerhon tänään, enkä yhtään ihmetellyt kun niin iloisia olivat kun hain ne tunnin jälkeen kotiin! Huomenna vähän pidempään, koska hyvin oli kuulemma mennyt ja heti uusia kavereita löytynyt. Ehkä minäkin saan itseni sitten komennettua lenkkipolulle vauvan kanssa.. Kävely saa riittää näin tauon jälkeen. :)