Vietettiin viikonloppuna jälleen muutama hetki veden äärellä, tällä kertaa merenrannalla. Aamupäivästä käytiin torilla hakemassa kesäherkkuja piknikeväiksi. Kylläpä ne maistui hyvältä aurinkoisella rannalla! Pysyteltiin tosin mäntyjen varjossa, niin oli oikein miellyttävä niinkin helteisenä päivänä. Torin lämpömittari näytti aamupäivällä +27 astetta. Oi ihana lämpö! Keskipäivä piti kuitenkin jo lastenkin takia pysytellä poissa auringosta, ja niimpä vasta illemmalla lähdettiin tuonne rannalle. Merivesi on oikein kaunista katseltavaa, mutta uimaan se ei paljon houkutellut kun siellä lilluu kaikenlaista vihreää kasvustoa. Kirkkaisiin järvivesiin tottuneena en uskaltautunut joukkoon sekaan! :) Lapset nauttivat rantavedessä tolskaamisesta, siinä vahtiessa tuli vilvoiteltua omiakin varpaita.
Rannalta lähtiessä pistäydyimme ihanaan kahvilaan. Syötiin jätskit herttaisella veranalla. Paikan tunnelma oli tosin hieman ristiriitainen, vanha pitsihuvila oli parhaat päivänsä nähnyt. Kuka sen kunnostaisi paremmin? Siitä saisi tehtyä monin verroin nykyistä ihanamman. Nyt se oli jokseenkin kolkko, ajan henkeä ei juuri näkynyt.. Harmillista! Tuntui ettei puitteita sen nykyisessä käyttötarkoituksessa juuri arvosteta. Hieman alavireinen siis tämä ihana huvila!
Juhlatilana vaikkapa häihin tämä olisi aikas ihana!
2 kommenttia:
Aika ihana että jossain päin Suomea on hellettäkin. Meillä täällä tällä hetkellä niin KYLMÄ!! Lämmintä vain 10 astetta ja pohjoisesta tuulee NIIN kovaa ja kylmästi, vettä tulee tauotta, välillä vähemmän mutta yleensä enemmän. Missä kesä? Heinäkuu on puolessa välissä ja minusta tuntuu ettei touko-kesäkuun vaihteen jälkeen ole lämpimiä, siis oikeesti hellekelejä enää ollut.
Täällä on ihan kunnon kesä. tällä viikolla tosin on ollut reilusti viileämpää, silti minusta tuntuu et nyt "viileällä" kelillä on ollut sellainen normi kesätunnelma, ne kuumemmat kelit mitä nyt viikonloppunakin oli, tuntu jotenkin hurjilta näin suomalaisiksi keleiksi. Ihan epätodelliselta! :D Lyhythihasissa mennään kuitenkin edelleen, toivottavasti ei tarvitse vielä ainakaan kahteen kuukauteen takkia aamulla töihin lähtiessä! ;) olisikin niin pitkä kesä..
Lähetä kommentti