keskiviikko 1. tammikuuta 2014

Tammikuun ensimmäisenä


Vuosi vaihtui eilen mukavissa tunnelmissa. Kävimme katsomassa lasten ilotulituksen ilta kuuden aikaan. Se olikin hieno, eikä lapsista pienempikään juuri pelännyt pauketta. Sen jälkeen lähdimme yökylään ystäväperheeseemme. Saunottiin ja syötiin hyvin, ja katseltiin siinä pihapiirissä muutamat raketit (omat ja naapureiden :)). Yömyöhään pelasimme vielä parit pelit. Oikein hauska ilta siis! 

Yö oli Tytön mielestä kurja, tuntui ettei minun ja hänen lisäkseen juuri muutkaan nukkuneet, mikä lie itketti tuon tuosta..  Eikä se mitään pikku kitinää ollutkaan, kunnon konsertti oli ainakin noin niinkuin minun korvaan! :D Ehkä hän vain halusi kotiin nukkumaan, vierasti siis yöpaikka, tai sitten hän on sairastumassa. Odottelimme nimittäin vesirokkoa lapsille..

Iltapäivällä palailimmekin kotiin. Laitoin muutamia kynttilöitä palamaan, viivyttelen vielä vähän joulun tunnelmissa, ainakin meillä joulukoristeet saa olla vielä hetken esillä. Sain joululahjaksi ihanan enkelikoristeen, se on niin nätti! (Kiitokset vielä siitä!) Enkelin viereen kävin ostamassa H&M Homesta ihanan vitivalkoisen kynttilän. Vastaavanlaisen punaisen poltin juuri loppuun, tuo valkoinen saa tuoda vähän talvitunnelmaa olohuoneeseen.  Jos minäkin pikkuhiljaa siirtyisin joulutunnelmasta talveen? Tottapuhuen olen minäkin jo mietiskellyt vähän uusia juttuja olkkariin. Joko tänä vuonna saisin sen uuden sohvan? Pari muuta suurempaa hankintaa olisi kyllä tärkeysjärjestyksessä edellä. Pyykinpesukone on jo pitkään vedellyt viimeisiään. Onhan tuo jo vanha, mutta vielä nippanappa pyörii..


Huomenna sitten hetkeksi taas töihin, alkuviikosta kävin jo puolitoista päivää töissä. Ihanaa nämä vapaat keskellä viikkoa.. Viikonloppukin on pidempi loppiaisen vuoksi. Lisäksi se vesirokko saapui kuin saapuikin meille, eikai nuo parisenymmentä yhtäkkiä ilmaantunutta pientä punaista näppylää muutakaan  voi tarkoittaa? T jää loppuviikoksi kotiin hoitamaan lapsia, minä sitten ensi viikon alusta tarpeen mukaan. Toiselle ei edes ole vielä tullut näppylöitä, sitä vielä odotetaan..



Toivotan kaikille hyvää ja onnellista alkanutta vuotta 2014!

Ei kommentteja: