Uusi vuosi 2015, ja samalla meidän perheessä uudenlainen arki (ei ehkä ihan uusi "elämä" kuten kuvassa :) on alkanut, onnellisissä merkeissä. Tuntuu että on elämä mallillaan, kun saan olla kolmen pikkuisen kanssa kotona. Vuodenvaihteeseen sattuu myös työssäkäyvälle isukille ekstravapaita, se on SUURI plussa näin juuri synnyttäneen näkökulmasta ajateltuna.
Joulu ja uusivuosi oli poikkeuksellisen hiljaisia noin niinkuin sosiaalisella puolella, ollaan oltu vain ihan oman perheen kesken. Nyt ihan pikkuisen vauvan kanssa ei tohdi lähteä mihinkään, vaan ennättäähän sitä sitten kun vauva kasvaa. Ikävä on tietenkin ollut pohjoisessa asuvaa sukua, mutta näin tälläkertaa. Hiljalleen aletan sunnitella ristiäisiä, sitten viimeistään matkustetaan! Ja kunhan vielä oma olo kohenee niin voidaan kutsua lähellä asuvia kyläilemään.
Täällä kotona arki vauvan kanssa on alkanut hyvin. Mieleen palaa muistikuvia ensimäisestä vauva-ajasta reilu neljän ja puolen vuoden takaa. Hymyilyttää, kun vauvan tuoksu tuo mieleen omia ajatuksia niiltä ajoilta. Tälläkertaa tiedän, miten nopeasti vastasyntynyt alkaa kasvamaan, silloin en hoksannut että jo viikon ikäinen vauva on vähän muuttunut vastsyntyneestä, kahden viikon kuluttua pulleampi, kolmen viikon iässä vauva on jo iham eri jäntevä.. Nyt koetan muistaa nautti näistä ohikiitävistä hetkistä! Pysähtyä näihin hetkiin. Sitä en muistanut, että heti kun maito alkaa nousemaan, vauva alkaa nukkumaan pidempiä hetkiä yksin ilman että olen koko ajan imettämässä. Tänään on se päivä, kun ensimäistä kertaa vauva nukkuu päivällä yli tunnin unia yksin. Tuli jo niin kova ikävä että nostin vauvan syliin jos hän vaikka vähän söisi, mutta ei hänellä nyt ollut nälkä.. Yöllä on sensijaan hyväkin, että tulee selkeämmin erikseen hetket, kun vauva syö, ja sitten taas nukkuu ilman imettämistä pidemmän aikaa.
Kuvissa Libero-laukku, jonka saa synnytyksen jälkeen.. Kätilö kysyi että "huolitko Liberokassin?" Kun hän oli lähdössä viemään meitä salista osastolle. Varmaan joku ei kolmannen kohdalla laukkua enää halua, mutta minusta siellä on kivoja ja hyödyllisiä tarvikkeita! :)
Oikein hyvää ja onnellista alkanutta uutta vuotta jokaiselle!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti