Eilenillalla innostuin taittelemaan paperista timantteja. En ole ennen juurikaan origameja harrastanut, ja siispä sain ihan jonkin aikaa pyöritellä paperia käsissäni ennenkuin sain timantin valmiiksi. Kuvallisistakin ohjeista oli hankala välillä hoksata, miten seuraavaan vaiheeseen pääsee. Valmista kuitenkin tuli, ja parin harjoituskappaleen jälkeen alkoi sujumaan! Hitsi että nämä on kivoja! Googlasin heti muitakin malleja mutta ei löytynyt muita kuin ehkä joulukoristeiksi sopivia. Sitten viimeistään lisää! Tai mikäpä estää tehdä vaikkapa niitä kuusia jo valmiiksi joulua odottamaan, mutta jääkööt eri kertaan.
"Timantit" laitoin olohuoneeseen koristeiksi. Illalla unta odotellessani päätin että kokeilen vielä saisinko verhotankojen nupeiksi tällaiset, mustasta pahvista. Nupit nimittäin jäivät kauppaan koska mieluisia ei ollut silloin kun itse tanko ostettiin. Onneksi en suostunut mihinkään ihankivaan!
Tyttö tuli viereeni kun tein näitä, ihana kun alkoi itsekin näpertämään jotain. Ensin katsoi tarkaan miten minä teen ja niin tomerana kieli ulkona taitteli sitten omaa kartonkiaan. Se on niin topakka tyttö että välillä olen ihan ihmeissäni sen kanssa kun sen tekemisiä seuraan! Silmä tarkkana saa olla etenkin vauvan ollessa lattialla, tyttö on takuulla hoitamassa vauvaa tuon tuosta. Onneksi vauva pääasiassa nauttii siitä että isommat lapset tulevat lattialle kaveriksi touhuamaan. Eikä vauva mikään vastasyntynyt enää ole, joten hiljalleen onkin ollut lasten touhuissa omalla tavallaan mukana!
Ps. Tällainen siitä verhotangon nupista tuli! :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti