Joulu joulu suloinen..

Tunnelmallista ja ihanaa joulunaikaa!

Aatto jäi taakse, viivyttään joulun rauhassa ja nautitaan kiireettömyydestä..

Tähtihimmeli ja muuta lumivalkeaa näperrystä

Haluaisin tehdä sellaisen oikean ison himmelin, valkoisena. Viime jouluna en saanut aikaiseksi, mutta taas se on pyörinyt mielessä. Muutaman kerran olen asian kaupassa muistanut, mutta valkoisia ohuita pillejä ei ole ollut tarjolla. Mustia kyllä on, mutta en minä mustaa ainakaan ensimäiseksi himmeliksi halua.. 

Eilen sattui silmään tähtihimmelin ohje Villa H -blogissa. Ideaa lähdin etsimään, kun joku oli keksinyt tehdä himmelin tops- puikoista. Siitä paikasta aloin askartelemaan tähtöstä. Mitatkin sain laskettua surkealla matikkapäälläni, sillä ko ohje oli suuremmalle tähdelle. Jostain muistin hämärästi ristiin kertomalla- ohjeen.. :D Tops- version mitat "pilleille" ovat seuraavat: 7,2cm (eli vain vanut pois), 5,4cm ja 2,5cm. 

Heti toisella yrittämällä pääsin jyvälle tekniikasta, ja nopeasti tuollainen pieni tähti lopulta valmistui. Sen verran koukuttavaa puuhaa tämä oli, että nyt alan etsimään ahkerammin valkoisia pillejä! Toinen innostus on nuo kuuset, niitä tuli taiteltua ehkä muutama liikaa.. Ajattelin viedä osan siskolleni, pienenä joulutervehdyksenä! 

Viime jouluna yritin tehdä valkoista massaa, josta voi askarrella joulukoristeita. En onnistunut sen tekemisessä, joten sitä täytyy kokeilla nyt uudestaan. Läheltä piti, etten ostanut näitä valmiina, mutta aina mukavampi tehdä itse! Tämä ei ole sitä taikataikinaa, vaan maissitärkkelyspohjaista, josta saa ihan vitivalkoista. Epäonnistuin viime vuonna niin totaalisesti, että piti kokonainen vuosi kerätä hermoja uuteen yritykseen. Nyt on taas into huipussaan, joten ei muuta kun maissijauhoja ostamaan!

Kohti joulua

Eilen oli ensimäinen adventti, ja joulun läheisyys jollainlailla tuli todeksi. Yhtäkkiä onkin se hetki ettei ole enää liian aikaista tehdä sitä ja tätä joulujuttua, kuunnella joululauluja tai laittaa jouluvaloja.. Alkaakin se joulukiire. Meidän joulukiire ei kyllä ole sieltä pahimmasta päästä, sillä en ole koskaan ollut mikään hössöttäjäkaappiensiivoajatyyppi. Voisin toki kokeilla, jos laittaisi nuo parit hassut keittiön sekalaatikot (aka miljoonalaatikot) järjestykseen. Saarekkeen suuret alalaatikot vetävät tavaraa hurjan määrän, ja vaikka suurinta osaa laatikoista päivittäin availen, jotain turhaa sinne aina säilöytyy, kuten nyt vaikkapa uima-allashälytin.. 

Joulunalusaika on minulle ennemminkin mukavaa jännityksen aikaa, tunnelma tihenee, mitä pidemmälle joulukuuta mennään. Lasten syntymä ja kasvu ovat tuoneet hurjasti lisätunnelmaa jouluun.. Lapset intoilee tietenkin lahjoista, ja kysymyksiä riittää kyllästymiseen asti näistä aiheista, montako yötä että saa avata kalenterin ensimmäisen luukun, onko mummolassa lunta, saanko minä sen lahjan mitä toivon..

Kotona on vielä joulunpunaiset koristeet varastossa. Muita juttuja on tullut laitettua, kuten uudet valaisimet olohuoneeseen. Niiden tarina onkin vähän erilainen kuin ajattelin tuon "pienen" muutoksen olevan.

Ostin torilta valaisimet, ja kysyin myyjältä ennen ostopäätöstäni että onko näissä kellertävyyttä. Myyjä vakuutteli että ei ole, ovat luonnonvalkoiset. Kun valoa ei ollut sisällä, ne näyttikin ihan hyviltä, mutta voi järkytys kun kattoon saatiin ja valo sisälle! Revin täysin pelihousuni, ne oli jotain ihan karmaisevan rumaa. Ei muuta kun vanhat varjostimet irti ja miettimään, miten noita lamppuja tehdään? Kiertelin sinä samana iltana kauppoja ja lopulta päätin että ostan rullaverhon ja leikkaan siitä vanhoja varjostimia kaavoina käyttäen uudet. 

Eniten asiassa ärsytti se, että en ostanut valaisimia parilla kympillä ja tuunaustarkoituksessa vaan luulin saavani laatua! Myyjä kertoi valaisimien maksaneen uutena noin viisi ja puolisataa. Kiva, vaan ei se minua lohduta, kun lamput oli todellisuudessa jotain ihan hirveää. Siksi koetin saada uudet varjostimet niin pienellä rahalla kuin ikinä. Rullaverho ja teippi (jääkiekkomailan grippi :D) oli ihan kelpo vaihtoehto, vaikka ei tietenkään ollenkaan niin jämäkät kuin alkuperäiset varjostimet. Toivottavasti nuo rypyt ei hyppää vieraiden silmiin niinkuin omaan! Ja ehkä ajan kanssa nuo pahimmat rytyt oikenee. Kaukaa katsottuna olen todellakin tyytyväinen, ja aina kun vertaan alkuperäiseen, pidän nykyisiä tuhat kertaa parempina. 

Perjantaina oli black friday (ja tänään joku cyber monday, mistä näitä päiviä oikein tulee?!) ja me intouduttiin ostamaan kahdelle nuorimmalle uudet tuolit, toinen syöttötuoliksi ja toinen juniorituoliksi. Vanha tripp trapp- syöttötuoli meni jo viikonloppuna kaupaksi, ja uusia odotellaan ilmeisesti ensi viikkoon, ei millään jaksaisi odottaa.. Tykkään ihan hurjasti tästä Stokke step- mallista!!

Niskalenkki pimeydestä

Viimevuonna syksy oli omalla tavallaan ankein ikinä. En jotenkin osannut varautua siihen synkkyyden määrään. Tuntui, että koko ajan on pimeää ja ankeaa pihalla, se tunkeutui sisälle taloonkin, ja minuun. Jälkeenpäin olen ihmetellyt sitä, miten siinä elämäntilanteessa oli moinen olo. Ilonaiheita nimittäin riitti, suurimpana niistä vauvan odotus ja toisekseen uusi ihana koti.

Mutta ankeus asui luissa ja ytimissä asti. Töistä en saanut iloa irti, ei jaksanut kiinnostaa yhtään. Uudessa kodissa näin sitten paljon puuttuvia juttuja, olisin halunnut sitä ja tätä lisää. Pohjimmiltaan olin ihan riemuissani tästä kodista, ja moitin itseäni siitä, että edes kehtaan valitella, oma elämäntilanteeni oli oikeasti todella hyvä! Joku pieni järjen ääni koetti tolkuttaa että vaikka mitä saisin niin aina haluan lisää, joten sama tyytyä tähän hetkeen, niin älyttömästi olinkin saanut jo.

Mistään masennuksesta ei ollut kyse, vaan sellaisesta ohimenevästä mielimaassa-vaiheesta, josta tiesin jo silloin että sitä mukaa kun aurinko nousee ja päivät pitenee, mielikin virkistyy. Niin kävikin. Tänä syksynä päätin jo kesän puolella, että otan niskalenkin syksystä. En päästä mieltä painumaan, teen töitä sen eteen. Keinoina siihen olen käyttänyt keskittymistä päivittäin hyviin asioihin tässä hetkessä. Jo vuosia olen iltaisin palannut kuluneeseen päivään, kuin kysyen itseltäni, mitä tänään tapahtuikaan? Mitkä muutamat asiat oli kaikkein parasta? Niinä huonoina päivinäkin ajattelen illalla niitä sen päivän parhaimpia hetkiä, olkoot ne miten pieniä tahansa. Nyt pidän tästä tavasta erityisen tarkasti kiinni.

Silloin, kun tapahtuu jotain isompaa ihanaa, kuten vaikkapa käydään reissussa, muistutan itseäni nauttimaan hetkestä. Ei ole mitään diipadaapaa se sanonta, että "tartu hetkeen". Oikeasti, mikä viisaus! Pieni kahvihetki, hyvä kirja, kiva ristikko, siisti koti, herkullinen ruoka jne, niistä pitää nauttia! Kerran eräs ystäväni kysyi, että mietitkö oikeasti jotain omenaa syödessä että ompas kerrassaan hyvää. Naurattaa ehkä, mutta se on se mitä pidän tärkeänä! Voihan sen omenan narskutella alas ihan siksi vain kun nyt jotain pitää syödä mutta miksi siitä ei samalla lataisi hieman positiivista energiaa kun sitä siinä on tarjolla samalla? Kuulostaako ihan typerältä? :D

En minäkään mitään pää pilvissä-arkea tavoittele, vaan perus hyvinvointia. Joka ikiseen päivään mahtuu silti pinnan palamista, ärsytystä ja pettymystä millon mihinkin riittämättömyyden tunteeseen jne, mutta kokonaisvaltaisesti voin tällä hetkellä paljon paremmin, kuin silloin kun vain menin tunteiden matkassa kivoista kavereiden tapaamisista väsyneisiin aamuihin ja mukaviin lomiin. Vai onko tämä ihan vain aikuistumista? Itsensä tuntemista, omien rajojen tiedostamista? Mitä vain, mutta parempi näin kuin silloin varhaisnuoruudessa.

Olin yhdessä naistenillassa, jonka aiheena oli tyytyväisyys ja tasapaino. Siellä tuli esiin mm.positiivisen psykologian oppeja. Huomasin nyökkäileväni  tuon tuosta myötäilevästi, kun asioihin hyvin perehtynyt niistä kertoi. Siellä pohdittiin, mikä estää olemasta onnellinen juuri nyt? Mitä sen eteen voisi tehdä? Sitten mietittiin sellaisiakin kuin haaveita vaikkapa silloin kun menin naimisiin, ja onko ne toteutuneet. Sain huomata, että ihan hirveästi haaveita on toteutunut. Sen illan eväinä muistuttelen toisinaan itselleni, että mikään ei todellakaan estä minua olemaan onnellinen juuri nyt. Tyytyväisyys on taitolaji, jota kannattaa harjoitella. Kaikenkaikkiaan, positiivisten puolien painottaminen on todellakin suotavaa, kyllä ne negatiiviset asiat puskee läpi sieltä elämän arjessa ihan ilman lisämurehtimisia ja märehtimisiä.

Olen itse luonteeltani aikamoisen herkkä, minusta ei esimerkiksi olisi sosiaalialalle töihin, sillä en kestäisi sitä ihmisten sairauden, murheen ja avuttomuuden määrää. Sensijaan arvostan ihan hurjasti niitä jotka siihen pystyvät! Sen olen oppinut itsestäni, että minun pitää pitää itse huolta siitä etten ota vastaan liikaa ulkopuolelta tulevaa negatiivista tietotulvaa: tutuntuttujen vaikeat sairaudet ja kumminkaimojen perheiden rikkoutumiset ohitan suht nopeasti, koska tiedän että en jaksa niistä murhetta kantaa. Jos kannan niin saan kyllä niillä itseni rikki hyvin helposti. Läheiseni suurinpiirtein tämän tietävätkin onneksi, eikä se sitä tarkoita että minulle pitäisi kuulumiset kertoa puolitotuuksina.

Tämän syksyn agendalla onkin siis jo mainittu arjen "hehkutus", lisäksi paljon liikuntaa ja hyvää ravintorikasta ruokaa, mutta karkitkaan ei ole pannassa. Jos siltä tuntuu niin kohtuullinen määrä candykingejä on ok enkä sitä mieti montako tuntia sen eteen pitää hyppiä ja pomppia polttaakseni liikakalorit. Sopivasti mukavaa sosiaalista tekemistä kalenteriin järjestämällä varmistan sen ettei pääse tapahtumaan toistamiseen viime syksyn mökkiytymisilmiötä. Huomenna onkin suunta kohti Raumaa (jonne tuliaisena kuvien rocky roadit), ekaa kertaa elämässäni sielläpäin suomea! :) Tykkään tuhannesti!

Aurinkoa jokaisen arkipäivään! Tarttukaa hetkeen ja iloitkaa toisistanne! ;)

Hiiohoi!

Sunnuntai-aamuna alkoi tehdä mieli jotain mukavaa tekemistä perheen kesken. Vaihtoehdot alkoi uimahallireissusta kylpyläkäyntiin ja hotellilomaan, lopulta päädyimme että lähdetään laivalle! Kohta tulee kolme vuotta siitä kun Viking Linen uusi Grace- laiva lähti liikenteeseen, eikä me oltu vieläkään käyty siellä.

Vuorokauden risteily oli sopivan mittainen. Ennätettiin tutustua hyvin laivaan ja kotiin palatessa oltiin kaikki sopivan valmiita takaisin arkeen, sen verran uuvutti reissu! Lomailtiin lasten tahtiin, vietettiin paljon aikaa leikkihuoneissa ja omassa hytissä merimaisemia ihaillen ja ihmetellen. Näin ruska-aikaan siellä oli ihanan näköistä!

Otetiin reissulle premium-hytti, ja siihen oltiin todella tyytyväisiä. Lapset ilahtui heti alkuun, kun vastassa oli tuliaissuklaita. Meitä aikuisia puolestaan ilahdutti hytin suht tilava koko, sohva ja iso ikkuna. Vauvakin ylsi katselemaan maisemia! Ainut miinus oli se että tyynyt oli niin suuria että ei niillä voinut nukkua, edes noilla pienemmillä, eikä koristetyynyjä tehnyt mieli edes kokeilla. Mutta päivällä oli niin mahtava loikoilla muhkeilla tyynyillä!

Aamupala kuului hytin hintaan, ja sen voimin noustiin uuteen päivään. Ihana yllätys oli että aamiaissalissa oli livepianisti! Kahvit tarjoiltiin pöytiin, ja lapsillekin lämmintä kaakaota. Miten ihana! Muutenkin siellä oli hurjan huomaavaisia tarjoilijoita. Pojalta kaatui mehu pöydälle, ja heti siihen tuli tarjoilija laittamaan kuivaa pientä liinaa siihen kohtaan. Minä puolestani jätin oman mehulasini liian lähelle vauvaa ja sen hän kippasi pöydälle. Siinä samassa oli vauvankin kohdalle laitettu pikkuliina, ja niin mukavasti rupatellen tarjoilija hoiteli meidän kommellukset. 

Kaksi muutakin harmia laivan henkilökunta hoiti parhain päin. Kävimme ostamassa herkkuja illalla hyttiin. Sipsipussi hävisi johonkin, ei löytynyt mistään vaikka kuinka etsimme! Lopulta piti lähteä ostamaan uusi. Kuitin kanssa kysyimme jos olisi kassalle jäänyt. Kassasetä sanoi vain reippaasti että ota tuosta uusi, nuo tuolla vie niitä (viittasi varkaisiin). Tuli heti mieleen että leikkihuoneessa yksi koululaispoika kysyi meiltä että onko nuo rattaat teidän mitkä on tuolla, ja me ihmeteltiin että onhan ne, miksihän se kysyy.. Niin tai näin, jollekin se oli kelvannut ja uusi saatiin maksutta. Toinen tilanne oli kun tytölle ostamamme jäätelö meni rikki kun hän sen jotenkin huonosti aukaisi ja tikku jäi jäteen vain. Hirveä parkuhan siitä syntyi, ja kahvilan myyjä kysyi että mikä harmittaa noin kamalasti pientä? Silloinkin antoi uuden jätskin, vaikka eihän se niiden vika ollut. Molemmat sanoivat samat sanat että "ei se maailma siihen kaadu - -" :D Meille jäi tosi hyvä mieli niistä. 

Laivan sisustus oli mielenkiintoinen. Eihän siellä mitään kotiin sopivaa ollut mutta ollakseen laiva, minä tykkäsin! Kokolattiamatot toisteli merellisiä tunnelmia: laituria, kivikkoa, hytin lattia kuin hiekkaranta.. Hauska! Yhteisissä tiloissa oli kattovaloina paljon väriä vaihtavia efektejä. Jälkikäteen kuvia katsellessa huomasin, että se tekee kuvista vähän villin näköisiä. Joissain kuvissa on räiskyvän punainen tunnelma, jossain lempeän aprikoosinen.. Ei ne paikanpäällä olleet niin hallitsevia, kuin kuvissa. 

Laivan spa-osasto jäi testaamatta, ja sen päätin heti että seuraavalla risteilyllä sen kokeilen. Tälläkertaa aika kului todella nopeasti jo siinä että tutustuttiin uuteen laivaan. Kun saavuttiin satamaan ja loppukuulutuksessa sanottiin että "toivottavasti valitsette laivamme seuraavallakin kerralla", tuli kuin yhdestä suusta, että varmasti valitaan!

Suunnitelmia lastenhuoneseen

Vauva alkaa olla siinä iässä, että on aika siirtää hänet kohtapuoliin lastenhuoneeseen. Samalla vaihdamme huoneita  ja sehän on mahtava tilaisuus suunnitella uutta sisustusta lastenhuoneeseen! Haaveilen murretuista sävyistä, yleisilmeeksi ajattelin rauhallista tunnelmaa ja lisäksi paljon yksityiskohtia! Kysyin jo ompelukonetta lainaan, jotta saan ommeltua lapsille koristetyynyjä. Jos en onnistu, niin ainakin Nougat (kuvat sieltä) myy juuri haluamanlaisiani tyynyjä ja muuta ihanaa. Haaveilen Mrs. Mighetton julisteesta, sen värisävyt on jotain niin kaunista. Poikakin tykkää tuosta, vaikka hän kyllä kohteliaasti kehuu monia muitakin juttuja joista hänen mielipidettään kysyn.. :D Kollaasin tekstiposterin tein itse, pallovalot on pauliserkun pallot, jotka toistaisi ihanasti tätä väriskaalaa. Yhdet valot sieltä jo onkin, joten pelkkien uusien pallojen ostaminen on edullisin vaihtoehto tälle.

Perjantaina kävin hakemassa tori.fi:ltä löytämäni herttaisen lasten keinutuolin. Lisäksi koetan saada aikaan kauppoja yhdestä torilla olevasta kerrossängystä, se olisi sellainen putkirunkoinen vanha sänky. Aivan upea! Kun vain saisi jotenkin kuljetuksen järjestymään, sitä ei nimittäin saa purettua osiin joten meidän autolla kuljetus ei tule kyseeseen.. Ensimäisiä pieniä askelia uuteen lastenhuoneeseen on jo siis otettu, vaikka itse toteutuksen loppuunviemiseen luultavasti kuluu vielä aikaa. Suurin hidaste muutokseen olen minä itse, sillä en ole vieläkään valmis vauvan vieroitukseen yöimetyksestä. Kaikkein kamalimpia valvomisöitä ei ole ollut, joten en raaski vielä! Huoneita tekisi mieli vaihtaa jo nyt, mutta päivät ovat olleet niin touhua täynnä, että suunnitteluasteella ollaan. Hyvä vaan että tekemistä riittää, on ollut naisteiltoja ja vaatekutsuja, niistä saa niin hurjasti lisäboostia arkeen! 

Mikä vauvaa valvottaa?

Nyt voin jo väittää tietäväni mitä on, kun vauva valvottaa öisin. Parisen viikkoa sitten pienimmäisellä oli vauvarokko. Vähän ennen sitä olin ajatellut että öiset pitkät imettämiset johtuvat hampaiden tulosta, ja sen voimin jaksoin valvoskella pitkiä pätkiä vauvaa imettäen. Ei tarvitse paljon mielikuvitusta, kun voi kuvitella miten hampaiden tulo on vaikeaa! Tämä on vain ohimenevää -ajatus auttoi ainakin minun kohdallani todella paljon, kun väsymys painaa ja öisessä talossa valvon vain minä. Vauvakin tuntuu silloin nukkuvan oikein tyytyväisenä.. Mutta kun minä koetan hivuttautua kauemmaksi (nukutaan perhepedissä) niin ei mene kauaa kun kuuluu parku taas.

No sitten tuli vauvalle kuume, joka paljastui kolme päivää myöhemmin vauvarokoksi. Silloin pistin yövalvomisen sen piikkiin. Kuume tuli ja meni, yövalvottamiset on ja pysyy. Toisinaan imetän siksi, että vauva on itkuinen, toisinaan koetan imettämisellä saada vauvan rauhoittumaan nukkumaan sensijaan että hän kiipeilisi ja harjoittelisi seisomaannousua. Yö toisensa perään olen tässä tuskaillut, kun imetystuokiot vain venyy ja venyy yhä pidemmiksi. Kun siinä kylkiasennossa puoliunessa sinnittelee tunnin, kaksi, ylikin, alkaa olla aika poikki. Jos vauva haluaa kiipeillä ja seisoa ja mitäkaikkea, niin sitä hän sinnikkäästi myös yrittää! Minä pistän hänet pitkälleen, vauva kiepsahtaa mahalleen, minä palautan selälleen, vauva punkee ympäri ja ylös.. Huhheijjaa mitä jumppaa. Pari viikkoa vauvalla meni terveenä, ja nyt vauva on taas pikkuisen kuumeessa. Tosin niin on ollut isovelikin, eli tämä on tietenkin jotain muuta liikkeellä olevaa perusflussaa.. 

Viime yö oli aika tuttu juttu jo. Ensin vein vauvan illalla nukkumaan vaille yhdeksän, ja melko pian siirsin hänet pinnasänkyyn. Iltaisin minulla on hetki omaa aikaa, lueskella lehtiä tai blogeja siinä jonkin aikaa, kun mies laittaa isommat lapset nukkumaan. Noh, pari kertaa vielä vauva havahtui ennenkuin ennätin itse alkaa yöunille. Joka syötön päälle siirsin hänet omaan sänkyyn. Yöllä en jaksa siirrellä häntä, tuntuu helpommalta pitää vieressä.

Kun vauva vihdoin viimein yösyöntinsä lopetti, alkoi kamala parku kun tyttö näki painajaista, siihen heräsi kaikki. Voi vietävä! Purin hammasta ja nukutin vauvan uudestaan, ja taas: tyttö alkaa kyselemään iskää. Vauva herää itkemään. Ei voi olla totta, on ainut ajatukseni.

En katso öisin kelloa, mutta toisinaan tekisi mieli kellottaa syöttöaikoja. Silloin kun aikuisen ihmisen voisi olettaa nukkuvan syvintä untaan, siinä kolmen ja viiden välillä, minä syötän. Alkaa olla pinna vähän kireällä öisin, kun väsyttää niin valtavasti! Jos vauva on kuumeessa, valvominen ei ole vaikeaa, mutta jos ei saa selvää, mikä tekee vauvan rauhattomaksi, niin silloin alkaa minunkin rauhani rakoilla. Sehän on selvää että jos äiti hermostuu, vauvan levottomuus lisääntyy samalla mitalla. Siinä sitten koetan hengitellä syvään ja miettiä jotain tsemppaavaa, vaikka että vielä näitä öitä tulee ikävä, kun tämä nyytti kasvaa eikä enää tarvitse minua. Ihme ja kumma, se auttaa! Kellon seuraaminen sensijaan vain pahentaa tilannetta, joten on parempi etten edes tiedä miten pitkään on vielä aamuun. 

Näin "ison" vauvan kanssa en todellakaan hetkeäkään edes harkitse että sen kummemmin koettaisin alkaa syitä etsimään, koska ainakin neuvolan kanta on selvä: lopeta yöimetys. En ole lopettamassa vielä, olen aina imettänyt noin vuoden ikään asti meidän vauvat. Päivisin olen jatkanut vauvojen imettämistä vielä vähän yli puolentoista vuoden ikään asti.

Öisin päätän aina että ajattelen näitä järkevästi päivällä, kun ajatukset on edes vähän terävämpiä.  Päätän, että mietin syitä mitkä vauvaa valvottaa, ja mikä niihin auttaa. Ehkä syöttäminen istuallaan ja siirtäminen sitten omaan sänkyyn? Siirtäminen toiseen huoneeseen? Mutta kun päivällä tulee yön tuskailut mieleen, ei ne tunnukaan enää niin kamalalta! Pieni innokas kahdeksankuinen taapertaa karhunkävelyllään paikasta toiseen ja silmät loistaa kun hän niin nauttii touhuistaan, niin aina tulen samaan lopputulokseen: ei se haittaa, kyllä minä tämän pikkupiipertäjän hoidan, vaikka se rankkaa välillä onkin. Ja yöllä, kun vauva on taas livahtanut pystyyn ja leveä virne naamallaan kiipeilee pitkin sänkyä, niin sieltä se voima taas löytyy, että jaksaa aamuun asti. Uusi aamu tuo taas uudet touhut.