tiistai 12. huhtikuuta 2016

Kevät ja kohti uutta uraa

Nyt voi jo todella alkaa katselemaan kevään merkkejä luonnossa. Aivan ihanaa aikaa! Kun talvi  on nyt taittunut kevääseen, minua alkaa todella jännittämään. Miksikö?

Minulla on työrintamalla jotain niin erilaista tekeillä, ettei koskaan. Kerron vähän lisää: kun tämä vuosi vaihtui, tulevasta ei ollut vielä mitään aavistusta. Jotain aivan erilaista, jännittävää, ihanaa, uutta, alkoi kehittyä mielessä. Varovasti pohdiskelin kevään suunnitelmia, jotka alkoivatkin viedä aivan eri suuntaan kuin mitä olimme jo pitkään suunnitelleet. Kouluun hakemisen tilalle alkoi hahmottua jotain ihan muuta. Ajatus seurasi toistaan, en oikein itsekään tiedä missä kohtaa kouluasia alkoi jäädä taakse. Jossain vaiheessa ikäänkuin heräsin tilanteeseen, että..

...minusta tulee yrittäjä! 

Minä perustan oman yrityksen! MINÄ? Ei minusta koskaan pitänyt tulla yrittäjää. Mutta asia seurasi toistaan, oma intohimo sisustamiseen ja omien lasten myötä nimenomaan mielenkiinto lastenhuoneiden sisustamiseen on tuonut minut, meidät, tähän vaiheeseen: Perustan lastenhuoneiden sisustustuotteiden liikkeen ja verkkokaupan. Liike tulee sijaitsemaan täällä kotikaupungissamme Turussa, ja verkkokauppa palvelee asiakkaita ympäri suomen. Perustan yrityksen, jossa myydään skandinaavisen tyylin mukaisia tuotteita: graafisia kuoseja, mustavalkoisia tuotteita sekä harmonisia pehmeitä värisävyjä... Tuotemerkit ovat osittain suomesta tuttuja, mutta paljon tulee myös uusia, häkellyttävän ihania juttuja lapsukaisille! <3


Palasin siis töihin vanhaan työpaikkaani vielä kevään ajaksi. Sen piti olla kakkosvaihtoehto mutta koska mieheni oli kotona eikä hänelle alkanut löytymään työpaikkaa, tunsin olevani turhanpanttina. Juuri lisääntyneellä vapaa-ajalla oli suuri merkitys, että minulla oli aikaa haaveilla, ja se sai aikaan ajatuksia, joka yllättivät meidät kaikki ja kantoikin aivan uusiin kuvioihin! (Välikommenttina mainittakoon, että olin toista päivää töissä kun sain puhelun mieheltäni että häntä on pyydetty takaisin töihin... :D )

Virallisesti perustan yrityksen yksin, mutta mieheni on ollut tässä mukana vähintään yhtä paljon. Häntä kiinnostaa kaikki laskentapuoli, minua puolestaan itse tuotteet ja asiakaspalvelu, tässäkohtaa lähinnä markkinointi.


Asiat alkavat olla siinä vaiheessa, että lähiaikoina pääsen varsinaisiin rekisteröintitoimiin. Toivottavasti kaikki sujuu hyvin.. Yksi suuri  jännitysmomentti on liiketila, siihen kun on muitakin tulijoita ja minä en pääse etenemään niin nopeasti omissa perustamistoimissani että pääsisin heti varsinaisiin neuvotteluihin liiketilasta. Helmikuun alusta saakka olen ollut yhteydessä tuleeviin huikean ihaniin tuotemerkkeihin. En malta millään odottaa, että kaikki on valmista ja saan avata liikkeen ja verkkokaupan! Ennen sitä on mahdottomasti tekemistä. Mutta en tiedä mitään mukavampaa kuin tämä. Olen ihan ihmeissäni itseni kanssa, miten syvällä minussa onkaan koko yrittäjyys, se onkin ollut niin lähellä etten vain ole sitä itse nähnyt.. Työtunteja on tähän mennessä kulunut valtavasti, mutta kuka niitä laskee? Ei me ainakaan.. Tämä on paljon enemmän kuin työtä, tämä on elämäntyyli. 

Tämän tekstin julkaisun myötä yritystoimintani ottaa ensimmäisen julkisen askeleensa. Olkaa jokaikinen tervetulleita mukaan seuraamaan pikkuisen syntymää! <3 Nimen tämä pikkuinen saa myöhemmin keväällä.. 

8 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Vau, kuulostaa huipulta! Ihana, että uskallat(te) heittäytyä täysin uuteen, innokkaasti ja ennakkoluulottomasti. Onnea ja menestystä sekä kaikkea hyvää yrittäjyyteenne!! :)

-Kaimasi-

Emmi kirjoitti...

Mieletöntä!! Tämä oli kyllä yllätys!:D onnea uudelle uralle, kuulostaa kyllä älyttömän ihanalta ja voin kyllä niin kuvitellakin sinut tuollaisiin hommiin!

Anonyymi kirjoitti...

Mahtavaa Niina! :) Toivon todella,että kaikki menee hyvin. Parempaa onnea liiketilan suhteen,kuin minulla.. Unelmat on tehty elettäviksi. Itse pitää uskaltaa ne toteuttaa. - Sari

Unknown kirjoitti...

Kiitos naiset! :D Tässä viime kuukausina on ollut monesti mielessä jossain näkemäni fraasi: " If your dreams don't scare you, they are not big enough". Hurjaltahan se välillä tuntuu, irtisanoutua nyt vakituisesta työsuhteesta.. Mutta tätä minä nyt tahdon tehdä! :)

Anonyymi kirjoitti...

No wautsi! Menestystä! Oli kyllä yllätys mut miksipä ei just sun juttu! Mä voin sit tulla sulle töihin ;) -Heidi

Unknown kirjoitti...

Kiitos Heidi! :D Hurjaa, kun tätä on jo niin pitkään suunniteltu, ja yhtäkkiä pankkiuraa on jäljellä enää kuukausi. Sitten ihan uuteen. Malttamattomana odotan että pääsisin jo täyttämään hyllyjä ja muuta, että suunnitelmat saisi käytäntöön! Noh, hetki vaan niin on kesä. Tulethan avajaisiin? ;)

Anonyymi kirjoitti...

Joo todellakin tuun! Muista laittaa henk.koht viestiä ajankohdasta!

Unknown kirjoitti...

Laitan! :D