sunnuntai 15. syyskuuta 2013

Soiva lastenlaulukirja


Viime viikonloppuna kyläillessä tutustuin yhteen kivaan kirjauutuuteen: lastenlaulukirjaan, jossa on äänipaneeli. Kirjan kaikki laulut on säestetty pianolla. Säestykset on selkeitä, joten tuttujen laulujen lisäksi uudet on helppo oppia. Olin alunperin itse innostuneempi kirjasta kuin lapset, ja jännitin kiinnostuuko lapset tuosta ollenkaan, mutta kyllä siitä tämän hetken suosikkikirja heti tuli! Huomasin juuri, että kirjasta löytyy myös kuulokeliitäntä. HAH! En usko että sille tulee tarvista ihan pian, mutta kiva lisähän tuollainen on. Kirja on siitäkin mainio että laulut soi yksi kerrallaan, eli ei tule tilannetta että se rimputtelisi pitkiä aikoja yksinään jossain. Sellainen hermostuttaisi varmasti. Eikä kulu patterit turhaan! ;)

lauantai 14. syyskuuta 2013

Villamatto



Tänään käytiin hakemassa tilaamani matto Kodin1:stä. Ihanaa, mä oon aivan innoissani! Se on nätti. Ja tuntuu mukavalta, vähän karkealta jalan alla. Yllätyin siitä että matto on aika kevyt. Jonkinlainen jarru tuonne alle olisi hyvä, sen verran paljon luistaa laminaattia vasten.. Olkkarin pöydän tabletti sopii hauskasti maton kuvioihin!


Tänään on taas ollut niin helteinen päivä että ovet ja ikkunat on saanu olla koko päivän auki. Kauniin päivän innoittaman otin vielä pikkuprojektin illaksi, maalaan Ikealta hakemani sinkkiruukut mustaksi (taas, niitä on jo kaksi, mutta ne kävi pieneksi), niin saan vaihdettua kukkiin suuremmat ruukut. Eipä noita viherkasveja olekaan tällä hetkellä liikoja, noissa kahdessa kukkasessa ei paljon ole hommaa! Mutta saan olla tyytyväinen niihin, oon niin surkee ton puolen jutuissa että tuuletan innoissani että oon saanut edes nuo kasvamaan hienosti! :) Ne onkin jotain ihmeen sinnikkäitä versioita, Tyttö on kaatanut kukkapurkit ainakin tuhat kertaa ja aina ne vaan kestää. Ja niin, on niiden lehdissä roikkunut pyykkipoikiakin.. Pikkuautot on kans tuttu näky kukkien juurella, niiden lomassa on ilmeisesti kivaa ajella.. Hyötykasveja, näemmä!

sunnuntai 1. syyskuuta 2013

Viikonloppua


Teholauantaiko? Ainakin huseerasin enemmän kun moneen viikonloppuun yhteensä. Lauantaihin mahtui niin kirpputorikäyntiä, kirjastoa, BodyBalancea, VPK-juhlaparaatin seuraamista (sattumalta, arvaatteko miten Poika tykkäsi?), Ikeakäynti, pinnatuolien hiomista ja maalaamista ja tottakai kodin siivoomista. Ja paljon muutakin.. Olipa hulinaa. Ja hauskaa! Ottaisin niin mieluusti toisen lauantain tähän hetiperään, tai pari lisätuntiakin olisi riittänyt. Ne lisätunnit olisin käyttänyt pinnatuoliprojektiin. Projekti on lojunut kaikessa rauhassa kesän helteissä. Eilen raivasin tien tuolien luo ja sain kuin sainkin viimeisen tuolin hiottua ja pari kerrosta maaliakin pintaan. Kaksi jo alkukesästä mustaksi muuttunutta tuolia sai vielä kerrokset maalia, ne on nyt valmiit. Viimeinen kaipaa vielä ainakin kerroksen-pari lisää. Olisi ihan kiva saada tuolit jo käyttöön, aina vaan on ollut muuta kivempaa tekemistä. T alkoi jo kysellä että laitetaanko nuo tuolit tuolta roskiin, hätäännyin et eiei, kyllä minä teen ne nyt! Yksin en ole saanut aikaan, sain apuja muulta perheeltä niin johan alkoi tapahtumaan. Tyttökin tuli tolskaamaa parvekkeelle, tuli sitten pestyä ihan hulevedellä koko parveke siitä paksusta pölystä kun Tyttö kaatoi mun vesisankon parvekkeen lattialle. Kerrottakoon että sitä hiomispölyä ja kadulta tuulen tuomaa hiukkasta oli ihan jonkin verran... Tyttökin otti sitten pikku kylvyn siinä samalla. Tänä aamuna parvekkeella on ihan eri tilanne kuin edellisaamu(i)na, ja olen siitä onnellinen!
 
Ajatus syksyn tulosta saa pienen palan kurkkuun. Mitähän se tuo tullessaan? Kesätyöt lähenee loppuaan, vielä tämä syyskuu on varmaa, jatkosta ei ole vielä tietoa. Hermostuttaa. Koetan suunnata ajatukset positiivisen kautta johonkin mukavaan, esimerkiksi miettimällä lasten syysvaatetusta. Tytölle löysin niin herkullisen väriset villasukat eilen kirpputorilta, että en voinut ohittaa niitä. Onpa vähän eteenpäin, vaikka ei yksillä vielä pärjätä. Toppapukukin oli Pojalle hetken varauksessa Sokoksella, mutta jäi hakematta kun en ollut varma haluanko sittenkään juuri sitä.Sanoivat että niitä ei tule lisää, ja vähän ihmetytti kun ei niitä siinä kovin montaa ollut. Oli silloin vielä kuitenkin elokuu. Ja viimeiset topat tulleet kauppaan sitä mallia? Hassua. Minä kyllä pidän elokuun vielä ihan kesäkuukautena.

 
 
 
 
Eilisellä IKEA-käynnillä hoksasin ihania kortteja jotka näin heti meidän lastenhuoneeseen sopiviksi. Kehyksetkin ostin samalla, ja nyt on lastenhuone hiukkasen sisustetumman näköinen! Katse kääntyy tuon tuosta seinälle, ne on niin kivoja. Ikeassa oli muutama muukin kuva joista tykkäisin. Olen kuitenkin ajatellut vuokraemäntääni, en millään raaski porata taulukoukkuja seinään kun hän on juuri ennen meidän tähän muuttamista tapetoinut nämä seinät.. Tuo pieni seinänpätkä johon nämä taulut ripustin, on vain maalattu, ja sain vasaroitua pienenpienet naulat paikoilleen ihan siististi. En usko että siitä jää kummoisiakaan jälkiä kun joskus nuo tuosta irrotan.
 



keskiviikko 21. elokuuta 2013

Ronno, Mena, Tare ja Räähkä ulkoilevat

Poika nimesi koko perheen uusiksi. Hän on itse tätä nykyä nimeltään Ronno. Pikkusisko on Nema ja iskä Tare. Minä sain kunnian olla Räähkä. Jos savon kieli ei ole kovin tuttu, kerrottakoon että savon kielessä on sana "riähkä". Ei sille suoraa suomennosta ole mutta mieleen tulee ekana sana "rasittaava" potenssiin sata. Joten en ole niin otettu tästä Räähkä-nimestäni! :D Ilmeisesti nämä ovat tuosta Bambi 2 -sadusta, ainakin osittain. Jokatapauksessa, aina kun Poikaa kutsuu omalla nimellä, vastaus kuuluu että "eiku mä oon Ronno!" 


Tänään vietettiin leppoisaa iltaa lämpimässä säässä lähipuistossa. Pojat potki palloa, me tytöt asteltiin rauhallisempaan tahtiin ympäri puistoa.. Ohikulkevat koirat sai Tytön innostumaan hurjasti. Huvittavaa. Viikonloppuna olisi mahdollisuus käydä Korkeasaaressa, mutta eipä kyllä välttämättä mitään apinoita tarvitse että Tyttö on haltioissaan! Pienet lapset kun on niin vähään tyytyväisiä. Mutta viikonlopusta on jokatapauksessa tulossa huippu!

tiistai 6. elokuuta 2013

Heihei, heinäkuu!

Erään kesäpäivän iltana leikkipuistossa

Elokuussa ollaan! Edelleen täällä on niin ihana, ihana kesä.
Nyt kesällä tämä kotikaupunki on ollut erityisen kiva, sekä lasten että aikuisten mieleen. Tekemistä riittää! Vielä on paikkoja joihin lähdetään, kunhan sopiva päivä osuu kohdalle


Viikonloppuna käytiin keskisuomessa, juhlissa ja kyläilemässä. Sunnuntaina ennätettiin rauhassa pistäytyä tuollaisella aivan ihanalla saarella! Se on paikallisen seurakunnan ylläpitämä paikka. Saarelle pääsi veneellä, aina tasatunnein saarelta tulee soutaja hakemaan vierailijoita. Saarella oli monenlaista tekemistä. Me aloitettiin uimisella, rantasaunakin oli lämpimänä. Ai että! Siinä vierähti pari tuntia. Nuotiopaikkoja oli muutama, tehtiin siellä ulkotulilla päiväruokaa. Toiset kävivät soutelemassakin, saarella oli vapaasti käytössä veneitä ja kajaakkeja. Ennen lähtöä istahdimme vielä pelaamaan yhtä huippua peliä mökin hiljaisuuteen.. Tuo oli aivan mahtava paikka! Niinkuin kesämökki rantasaunoinen, joka on kaikkien vapaasti käytettävissä, eikä maksanutkaan yhtään mitään.





sunnuntai 14. heinäkuuta 2013

Jälleen veden äärellä

Vietettiin viikonloppuna jälleen muutama hetki veden äärellä, tällä kertaa merenrannalla. Aamupäivästä käytiin torilla hakemassa kesäherkkuja piknikeväiksi. Kylläpä ne maistui hyvältä aurinkoisella rannalla! Pysyteltiin tosin mäntyjen varjossa, niin oli oikein miellyttävä niinkin helteisenä päivänä. Torin lämpömittari näytti aamupäivällä +27 astetta. Oi ihana lämpö! Keskipäivä piti kuitenkin jo lastenkin takia pysytellä poissa auringosta, ja niimpä vasta illemmalla lähdettiin tuonne rannalle. Merivesi on oikein kaunista katseltavaa, mutta uimaan se ei paljon houkutellut kun siellä lilluu kaikenlaista vihreää kasvustoa. Kirkkaisiin järvivesiin tottuneena en uskaltautunut joukkoon sekaan! :) Lapset nauttivat rantavedessä tolskaamisesta, siinä vahtiessa tuli vilvoiteltua omiakin varpaita.
 
Rannalta lähtiessä pistäydyimme ihanaan kahvilaan. Syötiin jätskit herttaisella veranalla. Paikan tunnelma oli tosin hieman ristiriitainen, vanha pitsihuvila oli parhaat päivänsä nähnyt. Kuka sen kunnostaisi paremmin? Siitä saisi tehtyä monin verroin nykyistä ihanamman. Nyt se oli jokseenkin kolkko, ajan henkeä ei juuri näkynyt.. Harmillista! Tuntui ettei puitteita sen nykyisessä käyttötarkoituksessa juuri arvosteta. Hieman alavireinen siis tämä ihana huvila!


Juhlatilana vaikkapa häihin tämä olisi aikas ihana!

keskiviikko 3. heinäkuuta 2013

E-kirjoja lapsille

Lasten oma kirjakerho on keksinyt mainion digitaalisen satukirjaston, jossa kirjoja voi lukea iPadilla. Meillä on ollut tuo muutaman päivän, ja on kyllä aivan mainio! Kirjavalikoima on tuntunut laajalta tähän asti. Vähempikin periaatteessa riittäisi, koska lapsethan tykkäävät lukea samoja kirjoja pitkään. Osa kirjoista on  luettu ääneen, ja osan saa itse lukea. Itse en ole vielä paljoa tuota käyttänyt, kun Poika haluaa näköjään ainakin näin alkuun kuunnella valmiiksi luettuja satuja tuolta. Kirjastossa on myös jotain puuhajuttuja, mutta aika niukasti, muutama palapeli ja jokunen muistipeli. Ehkä parasta tuossa kirjastossa on että kirjat ei pyöri lattioilla eikä repaleisia sivuja tarvitse teippailla.

Toivottavasti tämän avulla huominen junamatka Pendolinossa sujuu leppoisammin. Tuossa junassa ei ole leikkipaikkaa, eli omalla paikalla pitää jaksaa istua monta tuntia. Poika kyllä tykkää hurjasti matkustaa junalla, mutta kyllä tuo pitkä matka on lapselle siitä huolimatta. Odotetaan jo malttamattomana huomista, että päästäisiin pitkästä aikaa reissun päälle!