keskiviikko 4. kesäkuuta 2014

Iltahuvitus

Tänään tekstasin työn tuiskeessa miehelleni, että mentäisiin keskustan suuren puistoon töiden jälkeen. Päivä paistoi niin kauniisti etten millään malttanut tavalliseen tapaan suoraan kotiin töiden jälkeen. Ehdotus sai heti kannatusta, ja niimpä isä ja lapset tulivat sinne ja minä heti töiden päätyttyä. Kyllä oli mahtava helle! 


Olipa lapsissa perään katsomista, kun innoissaan kirmailivat kumpikin eri suuntiin... Onneksi oli kaksi aikuista, yksi kummankin mukaan! :D puisto oli pullollaan ihmisiä. Mutta koska aluekin on niin valtava, niin kaikille riitti hyvin tilaa! Voi lapsia, molemmat olisivat halunneet heti maauimalaan, joka niin houkuttelevana siinsi puiston reunalla.. Ehkä sunnuntai-aamuna sinne sitten.


Pieni puro kiemurtelee puistossa, siellä lapsi jos toinenkin loiski innoissaan. Kyllä minäkin ihan vähän siellä varpaita kastelin, ihanan viileää vettä! Täytyy vain pitää mielessä kun kesällä täällä käydään, että vaihtovaatteet on ihan ehdottomat, nytkin molemmat lapset kasteli shortsinsa. Ei tosin näyttänyt haittaavan..


Ai että tämä kesä on mahtava, ja se on vasta aivan alussa!




sunnuntai 11. toukokuuta 2014

Äitienpäivänä




Äitienpäivän aamu on epäilemättä yksi vuoden parhaista. Niin tänäkin vuonna. Olimme suunnitelleet päivän kulkua etukäteen, ja sen mukaan mentiin. Kerrotiin aamupalapöydässä lapsille että lähdetään kylpylään heti aamupalalta, ja sehän heille kelpasi! Nykyään pojan vakiolausahduksiin kuuluu: "emmä jaksa odottaa!" joten kerrottiin kylpylästä vasta kun oltiin lähdössä niin ei toisen tarvii jaksaakaan odottaa. 



Kylpylän päälle käytiin vielä pitsalla, ja pikkuiset sai oikein Prinssipitsaa. Näytti kyllä kinkku-ananaspitsalta kovasti, mutta ei, kyllä se Prinssipitsaa oli! ;) 


Jälleen päätimme että pitäisi käydä useammin, että pysyisi lapsille tuttuna tuo vesi-elementti, kun niin hyvästi pääsivät lapset uimisessa vauhtiin! Ihan eri oli taas käydä kun oli lapset vähän kasvanu, ties kuinka monta kertaa poikakin laski sen pitkän liukumäen.. Voi että ne oli riemuissaan. Ja oli äitikin! :)

Äitienpäiväonnittelut jokaiselle äidille!


keskiviikko 30. huhtikuuta 2014

Vappu!

Meidän vappu huipentui tivoliin tänään ystäväperheen kanssa. Ihan hillitöntä sitä riemua kun lapset olivat innoissaan! Ja pienempi osoittaitui luonnolleen uskollisesti aika hurjapääksi. Ensin ajateltiin et ei noin pieni mihinkään voi mennä, mutta loppujen lopuksi kaikkiin laitettiin mihin isovelikin! Ja hienosti istu paikallaan eikä kesken ajon lähtenty kiipeemään pois. Päinvastoin! Ei meinannu ajon päätteeksi irrota ollenkaan karusellista, junanvaunusta, ja muista laitteista.


Mua niin nauratti kun lapset heti oppi että ilman lippua ei tivolisetät ja -tätit päästä portista sisään laitteisiin, ja niin oli pienemmänkin nyrkissä tiukasti oma lippu laitteisiin jonottaessa.. 

Mahtavaa, huomenna vapaapäivä! Saattaa olla että ei ilmoilla koreilla huomenna, mutta loma on aina loma siitä huolimatta.. :) 

Hauskaa vappua jokaiselle!

perjantai 18. huhtikuuta 2014

Elämäni ensimäinen blogihaaste!


Sain Elämää ylängöllä -bloggaajalta ihka ekan haasteen. Se kuuluu näin:

1. Jokaisen haastetun pitää kertoa 11 asiaa itsestään.
2. Haastetun pitää vastata haastajan 11 kysymykseen.
3. Haastetun pitää keksiä 11 kysymystä uusille haastuille.

4. Haastetun tulee valita 11 blogia, joilla on alle 200 lukijaa (en taida tähän pystyä lukemani blogiarsenaalin pienuuden vuoksi, mutta katsotaan...)

5. Sinun tulee kertoa kenet olet haastanut.

6. Ei takaisin haastamista. (Moni bloggaaja saa tämän varmasti useasta blogista)



Ensin yksitoista asiaa itsestäni. Ei ole järjestetty mitenkään sen mukaan että olis enemmän/vähemmän minua, vaan ihan mitä sattuu mieleen pulpahtaman..

1. Onnellinen.

2. Perheellinen.

3. Haaveilen etelänlomasta. En halua maksaa siitä mitään, joten sitä ei liene näköpiirissä? :D

4. (Edellisestä johtaen..) Pikkuisen pihi.

5. Inhon väreet saan kirppareiden sisälle astuessani, mutta vähän aikaa kestän sitä löyhkää ja lian tuntua hyvien löytöjen toivossa.

6. Suurinpiirtein jokapäiväistä kodin tip-top siisteyttä vaativa, samalla vähän hitaahko tarttumaan työntouhuun. Sotku hermostuttaa.

7. Kiinnostunut kodin sisustamisesta, sykleittäin..

8. Opettelen pitämään urheilusta muutenkin kuin siksi etten muulla tavoin voi saavuttaa samaa hyvinvoinnin tasoa.. Mielen "manipulointi" teettää hirveästi töitä mutta ponnistelen sen saavuttaakseni koska näen sen jonkun liikuntakoukun tuottavan iloa muille. Tarkennan: nautin kyllä urheilun tuomasta hyvästä fiiliksestä, mutta en ole siltikään saa päälle sitä jotain "pakko päästä lenkille/salille/liikuntatunnille". Menen etten pullistuisi. ;)

9. Koen vaatekaupat hankalina, joten vaikka selailen paljon nettikauppoja, vaatekaapin uusin yksilö on puolen vuoden takaa, sitä edellisistä en sanokaan mitään.

10. Herkuttelija! Karkkipäivä ainakin kerran, mieluummin kaksi kertaa viikossa! :) muut makeat, 
pullat, limsat, leivokset ei kiehdo, ne kuuluu vain erityistilanteisiin.. Karkkia tai ei mitään.

11. Suuret suunnitelmat omaava.


Tällaiset kysymykset sain:

1. Iloitsetko keväästä vai haikailetko pimeistä syysilloista? Ehdottomasti iloitsen että on kevät! <3

2. Ruoanlaitto vai leivonta? (Ei kumpikaan) Ehkä leivonta.

3. Kolme tärkeintä asiaa elämässäsi tällä hetkellä? Lapset, mies, läheiset. 

4. Paras muisto lapsuudesta? Hmm.. Leikit muiden lasten kanssa. Erityisesti siksi, että ystävyyden 
siteet ovat vahvat edelleen.

5. Blogit vai sisustuslehdet? Niihin käytetyn ajan perusteella blogit vie voiton.

6. Luontoretkelle vai kaupungille? Perheen kanssa luontoon, kavereiden kesken kaupungille.

7. Kerro jokin unelmasi. Että saavuttaisin tavoitteeni, pienemmät ja isommat. Niitä on aika paljon..

8. Mitkä ovat tulevan kesän suunnitelmat? Puolentoista viikon loma pohjoiseen, järven rannalle, koivupuiden huminaa ja sinitaivasta katsellessa kevään rankan aherruksen jälkeen olen toivottavasti onnea pullollaan. Lomasta tulee ensimäinen OIKEA kesälomani. 

9. Jos saisit 10 000e sisustusrahaa, mitä tekisit? Tärkeysjärjestyksessä: sohva, mattoja, keittiön pöytä, olohuoneen suurempi ruokailuryhmä, paljo vielä rahaa jäljellä? Jos jotain niin loppuraha asuntosäästöön, sisustamista kai sekin tavallaan?

10. Missä toivoisit olevasi 60-vuotiaana? Toivon, että asuttais jossain keskisuomessa, ja että lapset omine perheineen siinä lähellä.

11. Miten kannat vastuuta ympäristöstä? Ollaan autottomia. Lajittelen parhaan taitoni mukaan. Kierrätän lastenvaatteita ahkerasti. En tunne olevani mikään vihreä..



Minun kysymykseni kuuluu: 

1. Kuuluiko kuluneeseen viikkoon liikuntaa?
2. Paras tapa viettää omaa aikaa yksin?
3. Mitä ajattelet rahasta? 
4. Oletko uskollinen jollekin tietylle merkille?
5. Vastaako nykyinen koti sitä mitä suurinpiirtein kodilta toivot?
6. Mikä on äitiydessä eniten voimaa-antavaa? 
7. Mitä mieltä olet lapsilisien verottamisesta?
8. Mistä asioista teillä päättää lapset?
9. Hankinta, jonka haluaisit heti?
10.  Monestako eri elektroniikkalaitteesta käyt päivittäin netissä? Tietokoneelta/kännykällä jne..
11. Noudatatko jotain ruokavaliota vapaaehtoisesti?

Haastan seuraavat bloggaajat mukaan:

(Yhtätoista en keksinyt, tarttukaapa halukkaat mukaan!)
http://sallanaarteet.blogspot.fi /Aarteeni
http://murusienkeskella.blogspot.fi /Murusien keskellä 
http://tikustaasiaa2.blogspot.com /Tikusta asiaa
http://mintttu8.blogspot.fi /Siimeksessä
http://tuhansiahymyja.blogspot.fi /Hymyillen
http://toiveettodeksi.blogspot.fi /Toiveet todeksi
http://pilikahuksia.blogspot.fi /Onnen pilikahuksia
http://myyfirstbaby.blogspot.fi / my Miracle X Girl


Kuvituksena tämän päivän iltaruoka, idea pomittu Suvisvilla-blogista.

sunnuntai 30. maaliskuuta 2014

Innostus!


Lauantaina ostettiin pojalle potkupyörä. Aikamme koetettiin saada häntä viime kesänä innostumaan polkupyörästä, mutta kun ei niin ei! Toinen oli meininki kun tarjottiin potkupyörää menopeliksi. Jo kaupassa hymy oli pojalla ihan mahdottoman leveä, eikä se ole mihinkään siitä vähentynyt! Heti aamulla herätessä piti pyörä saada parvekkelta sisälle (ei uskallettu jättää lukitsematta yleiseen varastoon). Se pääsi kunniapaikalle pojan huoneeseen "parkkiin". Vähintään yhtä innoissani oon minäkin tuosta, koska oli jo vähän ongelmaa siitä että rattailla poika ei enää voi kulkea tuollaisia matkoja mitä me aikuiset mieluumin kävellään kuin odoteltais bussia. Mutta nyt on sekin pulma poissa, matkat taittuu potkutellen paljon kivemmin. Eilen ja tänään on sitten poika mennyt pitkät matkat uudella pyörällään ja uni on tullut iltaisin sen myötä pojalle heti kun pää on tyynyä koskettanut.. Tänään käytiin Toys'R'us lelukaupassa kun siellä oli kaikki -25% mutta ei siellä ollut mitään kummempaa. Nukenvaunut olisin halunnut tytölle, mutta ei ollut juuri niitä mitä etsin niin ei otettu mitään.

 Tai ostettimpas jotain, tuollaiset aika veikeät hiekkalelut, jäätelötötteröt ja -kauha, niin saavat lapset tehdä tötteröitä hiekkalaatikolla.. Hauskat! Ei vielä ennätetty kokeilemaan niitä, mutta tässäpä on vasta kevät aluillaan.. :) sinne pääsivät muiden hiekkalelujen sekaan odottamaan seuraavaa puistoreissua.


lauantai 22. maaliskuuta 2014

Ihanaa, lauantai!



Voiko ihanampaa maaliskuista lauantaita ollakaan? Aurinko paistaa ja lämmittää jo, vapaapäivä ja aikaa lekotella. Ihanaa! Laitettiin lapsille kevätpuvut päälle ensimäistä kertaa ja lähdettiin käymään kävellen kaupassa hakemassa karkkipäivän karkit. Niitä aina odotetaan, ja poika sanoo lauantaita hänen onnenpäiväkseen.. Saa ihan itse valita mitä karkkeja haluaa, ja valinta on aina sama, candy kingejä. Minunkin lemppareita! Meidän Prismassa tosin vaihtui kuun alusta johonkin toiseen merkkiin irtomakeiset, mutta kelpaa meille edelleen! Tuli uusia suosikkejakin. 


Poika marisi pitkän aikaa ennen lähtöä että hän ei halua kävellä, vaan pitäisi mennä bussilla. Ei millään meinannut suostua lähtemään kävellen, mutta kun pääsi ulos ja laitettiin tyttökin kävelemään niin johan innostui! Heti oli ehdottamassa juoksukilpailua, ja sekös oli hauskaa. Tuossa kilometrin matkalla ennättää ottaa monet kisat ja matka taittuu rattoisasti. Eri oli meno välillä kun loskaa ja muutaman kerran luntakin oli niin ettei rattailla meinannut päästä eteenpäin. Nyt alkaa sujua pojallakin kävely, aluksi kun jätettiin häneltä rattaat pois, hän ryntäili eikä alkuunkaan ymmärtänyt varoa autoja. Ei kyllä aina muista vieläkään varoa esim takaa tulevia pyöräilijöitä, mutta on paljon helpottunut kulkeminen muutamassa kuukaudessa. Pitää vaan itse muistaa tsempata poikaa vaikkapa leikin kautta jos poika menee liian pitkälle edelle, että juoksepa takasinpäin niin minä katon miten nopea sä oot!


Hellyttävää, miten pikkusisko on tärkeä pojalle, heti kun tyttö lähtee menemään väärään suuntaan niin isoveli on siinä samassa kädestä vetämässä takaisin.. Suloista.

Taitaa olla aika tarttua imuriin, kevät tuo tullessaan paljon hiekkaa sisälle! Ja ehkä nuo villasukat ja pipot saa pikkuhiljaa pakata varastoon...? En malta olla hehkuttamatta tätä kevättä, tämä on niin ihanaa aikaa.. Sain torstaina tietää myös että kesälomat on vahvistettu sinne mihin niitä toivoinkin, sain kesä-heinäkuun vaihteeseen puolentoista viikon loman. Koska mies saa itse valita lomansa, niin se tarkoittaa sitä että tänä vuonna me päästään reissuun!! Jeee! Viime vuonna ei päästy, ja vieläkin muistan sen valtavan harmin. Mutta nyt saadaan suunnitella lomaa kaikessa rauhassa! 





keskiviikko 19. maaliskuuta 2014

Ekstraa arkiviikkoon

        

Eilen sain kylään seitsemän ihanaa naista ja muutaman lapsukaisen, vietimme iltaa Me and I -vaatekutsujen merkeissä. Vihdoin ne saatiin järjestettyä, kutsujen piti olla jo paljon aiemmin mutta silloin niiden pito kaatui flunssaan, joka jylläsi sekä meillä että muilla. Nyt nautinkin kaksin verroin kutsujen järjestämisestä. Unohdin kokonaan ottaa kuvia kutsuilta, kukat (krysanteemit?) saa siis toimia kuvituksena. Ostinhan nekin iltaa kaunistamaan. :) 


Yleensä joka kerta kun kutsut on jossain, siellä on ainoastaan me äidit, joten muu perhe lähti meilläkin muihin huvituksiin osaksi iltaa. Toki lapsetkin on aina tervetulleita ja oli meillä tälläkin kertaa muutama suloinen muksu kutsuvieraina. Eilen oli sopivasti tiistai-ilta, joten poika lähti ihan mielellään pois, koska pääsi päiväkerhoon. Toista kertaa vasta, ja voi että miten onkin innoissaan siitä! Minä vein ensimmäisellä kerralla hänet sinne, ja vaikka hän ei edes tiennyt mikä se on, niin eipä paljon jalat maata tavoittanut kun koko matkan hyppeli niin innoissaan... Oli siellä ollut mukavaa, kun kotimatkankin oli askel kovin kevyt. 


Näin kevätmalliston livenä nyt ensimmäistä kertaa, ja olihan se ihanampi kuin kuvista osasin päätellä.  Hurahdin ihan tuohon pinkkiin mekkoon, tilasin molemmille samaa kuosia kesävaatetta (tulee kyllä heti käyttöön) ja vielä pojalle pipon. En kyllä ole ihan varma onko kolme vaatekappaletta samalla kuvituksella liikaa, mietin vielä. Nuo housut tilasin pojalle jo syksyllä, nyt tilasin tytölle samat, ne on ihan parhaat housut. Kapean malliset, mutta pehmeät ja oikein topakkaa kangasta!



(Vaatekuvat Me&I)