maanantai 14. syyskuuta 2015

Mikä vauvaa valvottaa?

Nyt voin jo väittää tietäväni mitä on, kun vauva valvottaa öisin. Parisen viikkoa sitten pienimmäisellä oli vauvarokko. Vähän ennen sitä olin ajatellut että öiset pitkät imettämiset johtuvat hampaiden tulosta, ja sen voimin jaksoin valvoskella pitkiä pätkiä vauvaa imettäen. Ei tarvitse paljon mielikuvitusta, kun voi kuvitella miten hampaiden tulo on vaikeaa! Tämä on vain ohimenevää -ajatus auttoi ainakin minun kohdallani todella paljon, kun väsymys painaa ja öisessä talossa valvon vain minä. Vauvakin tuntuu silloin nukkuvan oikein tyytyväisenä.. Mutta kun minä koetan hivuttautua kauemmaksi (nukutaan perhepedissä) niin ei mene kauaa kun kuuluu parku taas.

No sitten tuli vauvalle kuume, joka paljastui kolme päivää myöhemmin vauvarokoksi. Silloin pistin yövalvomisen sen piikkiin. Kuume tuli ja meni, yövalvottamiset on ja pysyy. Toisinaan imetän siksi, että vauva on itkuinen, toisinaan koetan imettämisellä saada vauvan rauhoittumaan nukkumaan sensijaan että hän kiipeilisi ja harjoittelisi seisomaannousua. Yö toisensa perään olen tässä tuskaillut, kun imetystuokiot vain venyy ja venyy yhä pidemmiksi. Kun siinä kylkiasennossa puoliunessa sinnittelee tunnin, kaksi, ylikin, alkaa olla aika poikki. Jos vauva haluaa kiipeillä ja seisoa ja mitäkaikkea, niin sitä hän sinnikkäästi myös yrittää! Minä pistän hänet pitkälleen, vauva kiepsahtaa mahalleen, minä palautan selälleen, vauva punkee ympäri ja ylös.. Huhheijjaa mitä jumppaa. Pari viikkoa vauvalla meni terveenä, ja nyt vauva on taas pikkuisen kuumeessa. Tosin niin on ollut isovelikin, eli tämä on tietenkin jotain muuta liikkeellä olevaa perusflussaa.. 

Viime yö oli aika tuttu juttu jo. Ensin vein vauvan illalla nukkumaan vaille yhdeksän, ja melko pian siirsin hänet pinnasänkyyn. Iltaisin minulla on hetki omaa aikaa, lueskella lehtiä tai blogeja siinä jonkin aikaa, kun mies laittaa isommat lapset nukkumaan. Noh, pari kertaa vielä vauva havahtui ennenkuin ennätin itse alkaa yöunille. Joka syötön päälle siirsin hänet omaan sänkyyn. Yöllä en jaksa siirrellä häntä, tuntuu helpommalta pitää vieressä.

Kun vauva vihdoin viimein yösyöntinsä lopetti, alkoi kamala parku kun tyttö näki painajaista, siihen heräsi kaikki. Voi vietävä! Purin hammasta ja nukutin vauvan uudestaan, ja taas: tyttö alkaa kyselemään iskää. Vauva herää itkemään. Ei voi olla totta, on ainut ajatukseni.


En katso öisin kelloa, mutta toisinaan tekisi mieli kellottaa syöttöaikoja. Silloin kun aikuisen ihmisen voisi olettaa nukkuvan syvintä untaan, siinä kolmen ja viiden välillä, minä syötän. Alkaa olla pinna vähän kireällä öisin, kun väsyttää niin valtavasti! Jos vauva on kuumeessa, valvominen ei ole vaikeaa, mutta jos ei saa selvää, mikä tekee vauvan rauhattomaksi, niin silloin alkaa minunkin rauhani rakoilla. Sehän on selvää että jos äiti hermostuu, vauvan levottomuus lisääntyy samalla mitalla. Siinä sitten koetan hengitellä syvään ja miettiä jotain tsemppaavaa, vaikka että vielä näitä öitä tulee ikävä, kun tämä nyytti kasvaa eikä enää tarvitse minua. Ihme ja kumma, se auttaa! Kellon seuraaminen sensijaan vain pahentaa tilannetta, joten on parempi etten edes tiedä miten pitkään on vielä aamuun. 

Näin "ison" vauvan kanssa en todellakaan hetkeäkään edes harkitse että sen kummemmin koettaisin alkaa syitä etsimään, koska ainakin neuvolan kanta on selvä: lopeta yöimetys. En ole lopettamassa vielä, olen aina imettänyt noin vuoden ikään asti meidän vauvat. Päivisin olen jatkanut vauvojen imettämistä vielä vähän yli puolentoista vuoden ikään asti.


Öisin päätän aina että ajattelen näitä järkevästi päivällä, kun ajatukset on edes vähän terävämpiä.  Päätän, että mietin syitä mitkä vauvaa valvottaa, ja mikä niihin auttaa. Ehkä syöttäminen istuallaan ja siirtäminen sitten omaan sänkyyn? Siirtäminen toiseen huoneeseen? Mutta kun päivällä tulee yön tuskailut mieleen, ei ne tunnukaan enää niin kamalalta! Pieni innokas kahdeksankuinen taapertaa karhunkävelyllään paikasta toiseen ja silmät loistaa kun hän niin nauttii touhuistaan, niin aina tulen samaan lopputulokseen: ei se haittaa, kyllä minä tämän pikkupiipertäjän hoidan, vaikka se rankkaa välillä onkin. Ja yöllä, kun vauva on taas livahtanut pystyyn ja leveä virne naamallaan kiipeilee pitkin sänkyä, niin sieltä se voima taas löytyy, että jaksaa aamuun asti. Uusi aamu tuo taas uudet touhut.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Pakko kommentoida!
Et varmaan ota minunkaan neuvoa tosissasi, joten kerron vain kokemukseni. ;)
Meillä ihmeteltiin aina, kun meidän toinen lapsi nukkui niin pinnallista unta..oli niin herkkä heräämään keskellä yötä. Jos käänsin selkäni, vauva heräsi. Lopetin yösyötöt 8kk iässä (kk sitten), kun ne alkoivat vain tihetä. Yösyöttöjähän ei tarvittaisi kai puolen vuoden iän saavutettua..se on sitten vain tapa ja riippuvaisuus.
No. Vauva ekana yönä itki 1,5 tunnin ajan ja siitä eteenpäin on nukkunut yönsä hienosti! Heräilee joskus just hampaiden tuloa tms. , mutta muutoin nukkuu. Ja mikä pointti! Vauva nukkuu nyt todella syvässä unessa..ei herää herkästi enää. En ollut ennemmin osannut ajatella, että ei se ole vauvallekaan hyvä, jos hän ei saa syvää unta ja pidempiä unipätkiä nukuttua.
Siis. Tsemppiä sinulle! Minä olen nyt kuin toinen ihminen, kun saan nukuttua :)

Unknown kirjoitti...

Kiitos kommentistasi! Kyllä sitäkin tulee pohdittua, että entä jos vauvaa itseään oikeasti HAITTaa se yösyöminen? Ettei osaakaan rauhoittua nukkumaan eikä sitten saa tarpeeksi unta? Siinämielessä en ole kovin huolissani, koska tämän ikäisen vauvan yöheräämiset on tavallisia. Päivisin hän on iloinen ja touhukas. Vielä on kynnys korkealla lopettaa, ajatuksena lopettaminen on niin iso askel vauvasta taaperoksi..