Arki taapertaa eteenpäin tasaiseen tahtiin. Syksyn tullen on ollut paljon yhteisiä iltoja äitiystävien kesken, ja lisää on tulossa! Tällä viikolla oli myös työporukan kanssa Partylite- kutsut. Yksi kollegani on Partylite-edustaja, ja hän piti meille kutsut. Voi mitä kaikkea ihanaa siellä on! Kaksi uutta juttua tilasin, niistä sitten lisää kun saan ne.
Oman perheen kesken ollaan myös tehty yhtä ja toista. Uudeksi suosikiksi on noussut uinti. Itse en ole uintia koskaan harrastanut, mutta nyt se hetkellinen keveyden tunne on niin mukava että parin kerran jälkeen se olin nimenomaan minä, joka uutta reissua ehdotin. Mua niin nauratti, kun Tyttö höpöttää tuon tuosta että mennään uimaan, viime viikonloppuna hän kertoi että "tiiantaina" mennään taas! No mikäpä jottei.. Tuossa hallissa, jossa käydään, on juuri sopiva allas, niin että päästään molemmat aikuiset vuorotellen uimaan, ja lapset polskii ihan innoissaan sen aikaa toisen valvonnassa! Niin kauan kun pysyvät altaassa eivätkä lähde juoksentelemaan liukkaille laattalattioille, saavat tulla mukaan.. Hienosti on ainakin tähän asti mennyt. En ole ollenkaan tykännyt ennen käydä uimassa (en vaan ole hyvä uimaan) ja aina on muita mukavampia liikuntamuotoja, mutta nyt kun huomasin ettei tullut paikat niin kipeiksi kuin lenkkeilystä niin aloin innostua.
Liikunta ei sentään enää ole kiellettyä niinkuin alkuraskaudessa oli mutta ei se ole puoliakaan niin tehokasta nyt kun ennen raskautta. Joka päivä supistelee monta kertaa, ja rasituksessa senkin edestä. Jostain syystä myös illalla huomaan nukkumaan mentyäni, että puolen tunnin sisällä saattaa neljäkin supistusta tulla. Ei ne kipeitä ole, mutta sellaisia tuntuvia kuitenkin, päivisin taas ne on aikalailla "tunnottomia". Vauva on myös selvästi kasvanut ja saanut voimaa, välillä möyryää niin paljon etten tiedä miten päin istuisin työpöydän ääressä, asiakashan mulla on aikalailla koko ajan toisella puolella pöytää. Ei voi keskittyä kun se vie mun huomion! :D
Tännekin tuli kuluneella viikolla ekat ruskan värit. Omia lemppareita ruskapuista on edelleen vaahterat, niissä on aina niin mahtavat sävyt! Samantien tuli niin kylmät ilmat, että ei tee yhtään mieli aamulla lähteä töihin. Vielä niin paljon työviikkoja jäljellä.. Tarkalleen ottaen niitä on viisi. Onneksi on kolmen päivän loma välillä, suunnitelmissa on hurauttaa pohjoiseen pitkäksi viikonlopuksi. Sitä odotellessa..
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti