keskiviikko 3. heinäkuuta 2013

E-kirjoja lapsille

Lasten oma kirjakerho on keksinyt mainion digitaalisen satukirjaston, jossa kirjoja voi lukea iPadilla. Meillä on ollut tuo muutaman päivän, ja on kyllä aivan mainio! Kirjavalikoima on tuntunut laajalta tähän asti. Vähempikin periaatteessa riittäisi, koska lapsethan tykkäävät lukea samoja kirjoja pitkään. Osa kirjoista on  luettu ääneen, ja osan saa itse lukea. Itse en ole vielä paljoa tuota käyttänyt, kun Poika haluaa näköjään ainakin näin alkuun kuunnella valmiiksi luettuja satuja tuolta. Kirjastossa on myös jotain puuhajuttuja, mutta aika niukasti, muutama palapeli ja jokunen muistipeli. Ehkä parasta tuossa kirjastossa on että kirjat ei pyöri lattioilla eikä repaleisia sivuja tarvitse teippailla.

Toivottavasti tämän avulla huominen junamatka Pendolinossa sujuu leppoisammin. Tuossa junassa ei ole leikkipaikkaa, eli omalla paikalla pitää jaksaa istua monta tuntia. Poika kyllä tykkää hurjasti matkustaa junalla, mutta kyllä tuo pitkä matka on lapselle siitä huolimatta. Odotetaan jo malttamattomana huomista, että päästäisiin pitkästä aikaa reissun päälle!


2 kommenttia:

Helka kirjoitti...

Kaikkea sitä keksitäänkin!! Vaikuttaa kyllä kätevältä, kun vaan akku kestää ;) On tosi että lapset tykkää yleensä lukea saman kirjan useaan otteeseen. Meillä luettiin joskus varmaan kuukausi Richard Scarryn jotain auto kirjaa ja joskus TOSI monesti Kunnaksen tonttu-kirjaa. Lapset näemmä tarvii useamman kerran pureskellakseen kuulemansa :)

Ninnu kirjoitti...

Joo, ja tässäkin toistot tuo turvallisuutta. Illalla ei näemmä kannata lukea mitään uutta kirjaa, Poika valvoi yksi ilta vaikka kuinka pitkään kun oli iltasatuna uusi kirja jossa tuli vihainen Taavetti (puskutraktori) ärisemään Martille ja salamalle ettei hiekkamontuilla saa ajaa. Poika ei sitten osannut päättää oliko tämä Taavetti kiltti vaiko ilkeä, siitä hän kuitenkin höpötti pitkään yön pimeydessä itsekseen...