Viikon jatkunut unettomuus yhä vain jatkuu. Tänään oli näyttö, eikä vieläkään saatu vastausta siihen, onko tämä koti meidän. Huomenaamuna välittäjä soittaa, miten meidän käy. Ei hän kuulemma mitään esteitä näe miksei sopimus syntyisi, mutta.. Minä pikkuisen pessimistinä epäilen, että miksi hän viivyttelee vastausta? Sitäpaitsi mun korvat punoittaa vieläkin häpeästä ja kiukusta, koska meidän lapset oli kamalan huonolla käytöksellä siellä. Iso, avara ja tyhjä tila kaikui niin mahdottomasti siitä kiljahtelusta ja ryntäilystä. Että ensikerralla tiedän, ettei lapsia missään nimessä oteta asuntonäyttöön. Ihan oikeasti ymmärrän jos välittäjän oli vaikeaa ottaa omista ajatuksistaan selvää meitä vuokrakandidaatteja kohtaan, kun minäkin olin ihan kujalla että miten päin olisin siinä lasten kilmuamisesta. Hän sitten lopuksi sanoi että soittaa huomenna kun olemme nukkuneet yön yli. Joten ei muuta kun odottamaan taas.. Yöstä tulee taas pitkä kun muistelen paikkoja mielessäni. Kaikki oli jotenkin pienempää kuin kuvista olen odottanut, esim. Tuo alkovin (jonka perältä kuva on otettu) ja olohuoneen välinen katto on samassa tasossa eikä eritasoinen niinkuin tästä kuvasta olen ymmärtänyt. Molemmat makuhuoneet ovat pienempiä kuin nykyisessä kodissa ja olohuonekin on pienempi kuin kuvien perusteella luulin. Kai se sata neliöö kuitenkin paikkansa pitää.. Ja minä edelleen haluan tämän niin kovasti!
Kuvat tähän ja edelliseen postaukseen on poimittu asuntoilmoituksesta, eivät minun ottamiani.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti