Ei saa kiusata!

Kiusaamista on liene vähän joka paikassa ja kaikissa ikäryhmissä. Olen itse saanut välttyä kiusaamiselta koulussa eikä minua ole muuallakaan kiusattu. Olen ainakin koko kouluikäni kaiken aikaa kuitenkin ollut tietoinen siitä että kiusaamista esiintyy. Opettajat siitä puhui, sekä monet muut aikuiset omien vanhempieni lisäksi. Kavereiden kesken sitten juteltiin aiheesta vähän keskenäänkin. 

Olen monesti sitä ihmetellyt, että miten mahtava kokemus minulle on ollut koko ala-aste, yläaste ja siitä eteenkinpäin, sillä aina on otettu kaikki huomioon. Vai olenko vain ollut niin sinisilmäinen etten ole huomannut mitään? En ala kuvittelemaan muuta kuin omat muistikuvani on, ja luotan siihen että sellainen on minun polkuni kuin sen muistan, aidosti hyvä.

Jo ennenkuin sain ensimmäistä lastanikaan, tuntui pieni pelko rinnassa, että entä jos omaa lasta joskus kiusataan. Mitä vanhemmaksi tulin, sitä enemmän tulin tietoiseksi siitä, että vaikka itse olen välttynyt kiusaamiselta, sitä on kuitenkin olemassa. Tottakai esimerkiksi yläasteelle ja lukioon siirtyminen hirvitti, kun kuulin "mopotuksesta", miten ysiluokkalaiset kehittelee sitä ja tätä. Sama oli lukioon mennessä, ykösistä pidettiin "orjakaupat" ja abit sai ostaa itselleen vaikka repunkantajan. Tottakai orjiksi valittiin vapaaehtoisia ja niitä entisiä rämäpääysejä, mutta.. Silti nyt tulee mieleen että miten ihmeessä opettajat antoi luvan tuollaiseen.

Omista kouluajoista on jo aikaa ja oma esikoinen lähtee esikouluun vuoden päästä. Olen jo nyt vähän sydän syrjällään, että millainen eskariryhmä sitten tuleekaan, ja entä ekaluokka? Tämän vuoden saan vielä pitää pikkuistani silmieni alla kaiken aikaa. 

Aihe on ollut paljon mielessäni, kun olen seuraillut meidän pojan suhdetta naapurin kolmeen poikaan. Siellä on yhdessä perheessä viisivuotias ja arviolta kymmenenvuotias, ja toisessa perheessä niinikään viisivuotias lapsi. Kesään saakka olin sitä mieltä etten voi päästää meidän lasta tuohon naapuri rivitalon pihaan leikkimään koska heitä oli aina joko äiti tai isä vahtimassa, enkä nyt itse toisten pihalle mene lorvimaan. Kesällä naapurissa on pojat saaneet jo leikkiä vähän ilman vahtiakin, ja olen sitten antanut meidänkin pojan mennä sinne koska näen ihan yhtä hyvin minäkin siihen pihaan kun tässä talojen välissä leikkivät.

Pala kurkussa olen katsellut silloin tällöin naapurista palaavaa poikaa, kun hän toteaa, että "ei ne anna mun koskee mihinkään" tai "ei ne halua nyt leikkiä mun kanssa". En kestä! Miksi? Välillä kuulen jotain vähän älyttömiä juttuja mitä ne siellä puhuu, ja minä koetan olla puuttumatta asioihin jos poika ei itse tule sanomaan mitään. Itsestäni touhu menee kiusaamisen puolelle, ei mitään lyömisjuttuja vaan sellaista suunsoittoa. Yllätyksekseni meidän poika ei vastaa siihen mitään, kuuntelee vain vähän ihmeissään kun toiset huutelee.

Eräänä päivänä koetin meidän poikaa rohkaista kysymään että saisiko hänkin mennä hyppimään trampoliinilla, kun naapurin veljekset siellä hyppivät. Se isompi niistä sitten vastasi sieltä että "ei tässä saa hyppiä kolmea, eiks ketään tajuu sitä!" Ok, jos asia olisi totta niin selvähän se, mutta aina siellä enemmän oli kerrallaan, tiesinhän minä sen että se halusi vain ilkeillä. Ei mennytkään kauaa kun  joku muu koululainen sinne oli tullut. Hitsi että mua otti päähän!! Just niin perus itsekäs kymmenen vee että! Tosi coolia puolta nuorempaa kiusata? Vähän arvelen että se on se koululainen pahin tuossa pihassa, tottahan ne osaa pelata tollaista ja vetää pienemmät mukaansa. Ymmärrän kyllä että kun he ovat tuossa koko pienen ikänsä tottuneet kolmestaan touhuamaan, että siinä jo vähän piirit hitsautuu kiinni. Me muutettiin tähän vasta reilu puoli vuotta sitten.

Mutta kummasti vaan leikit sujui naapurin lapsella meidän pojan kanssa silloin kun muut heidän pihasta olivat mummolassa lomalla. Meilläkin hän kävi leikkimässä ja monena päivänä pyytämässä meidän poikaa heille. Nyt sitten on taas tuollaista että mihinkään ei saa koskea mikä on heidän jne. En yhtään siedä itsekkyyttä, varsinkaan jos siihen ei ole mitään syytä! Jos on vaikka uusi pyörä tai ihan mikä vaan lemppari pikkuauto niin toki saa siitä pitää huolta ja vain itsellään mutta joku vanha hiekkalapio, c'mon! Niiden vakioaihe on että ei saa ilman lupaa. Sitäkin enemmän olen meidän lapsille opettanut että osaisivat jakaa, saavat silloin itsekin enemmän. Isä opettaa lisäksi että toisia ei saa lyödä, mutta jos joku käy kimppuun niin sitten puolustaudutaan! (Hah, ovatpa painimassakin tuon tuosta kun ei pikkusiskosta ole vastusta..)

Kun kysyn sitten pojaltani että mitä hän siitä ajatteli ettei saanut mennä hyppimään trampalle tai jotain muuta mitä nyt pojat milloinkin keksivät keskenään ja sulkevat meidän pojan pois, hän vain toteaa et "ei se mua haittaa". Monesti hän siinä lähettyvillä istuskelee ja keksii miten voi osallistua leikkiin ilman että menee varsinaisesti mukaan, mutta minua silti niin MAH-DOT-TO-MAS-TI surettaa! Ei poika ole kovinkaan allapäin eikä ulospäin näe  miltä hänestä tuntuu kun naapurin pojat ei ota leikkiin. Kumpa hän vain osaisi tulla kertomaan miltä oikeasti tuntuu. Ainut mitä nyt olen saanut irti, on kommentti "minulla on tylsää.." Minä olen vaistoavinani jotain muutakin kuin tylsyyttä. Nytkö on se aika kun pojan täytyy oppia tiettyä kovuutta että pärjää? 

En tiedä mitä tämän ikäiset asiasta ymmärtää mutta olen yrittänyt poikaa neuvoa että ethän sinä jätä muita pois leikeistä, vaan pyydät mukaan, jos huomaat että joku on yksin. Ja että ei itse sano toiselle että ei oteta sua leikkiin. Sehän on oikein lasten klassikko, ja odotankin että näkisin sellaisen tilanteen ja että miten meidän poika siihen osallistuu. Olen nimittäin selittänyt nyt muutaman kerran, että se ei ole yhtään mukavaa, eikä ketään saa jättää yksin, pois leikistä. Tilanne on vielä helppo silloin kun ollaan tässä kotona ja lapsen on helppo tulla äidille sanomaan asiasta, niitähän tulee monta kertaa kun on joku kylässä. Mutta entä kun ei ole äitiä ihan siinä vieressä jolle sanoa, vaan pitää ihan itse kantaa se torjumisen tunne? Se taitaa kuulua lapsuuteen. Kuuluuko se myös äitinä kasvamiseen? Se ei ole helppoa ainakaan minulle. Sitä tämä arki nyt on ollut pitkän aikaa. Kumpa niitä onnellisia hetkiä olisi enemmän, kun leikit sujuu. Ainoastaan näin päivällä kun on vain yksi poika kotona, menee hyvin. Minua vaan ottaa niin päähän kun eivät osaa leikkiä kaikki yhdessä, vaan aina se on meidän poika joka ei sovi mukaan kun he sille päälle sattuvat.

Onnea on, että on perhetuttuja joilla on samanikäisiä lapsia, ja päiväkodista tuttuja, tärkeitä kavereita meidän lapsille. Eivät jokapäiväisessä arjessa, mutta niistä aina muistutan kun kuuluu se että "minulla on tylsää..". Että on muitakin lapsia jotka ovat kotona ilman sen kummempaa seuraa. Ja mikä tärkeintä, onhan tässä sisaruksilla toisensa! <3 Äitinä ja isinä parhaamme mukaan touhutaan lasten kanssa milloin lukien, milloin sisällä tai ulkona pelaillen. Syksyksi on päiväkerhon lisäksi tulossa muutakin kivaa: Liikuntakeskus johon tein juuri sopimuksen, järjestää tiistaisin parin tunnin ajan lapsille ohjattua toimintaa. Kertoivat että siellä on jotain pelejä ja toimintapisteitä liikuntasalissa, ja sillä aikaa minä voin käydä vaikka salilla tai ryhmäliikuntatunnilla. Saa nähdä innostuuko lapset! 2e/2 tuntia ei ole ollenkaan paha hinta, jos vain lapset viihtyvät.

Sattui ja tapahtui

(kuvituksena satunnaisia otoksia kesän herkuista)

Tarkemmin ottaen ensin tapahtui ja sitten sattui. Nyt on olo aivan kamala. Eilen jatkui lasten puistokerho ja niimpä myös minulla oli vauvan päiväuniaikaan omaa aikaa. Mies varmisti että teen sitä mikä on todella tarpeen, eli treenaan, siivoamalla kodin edellisiltana kuntoon. Ei ollut tekosyitä, että piti laittaa tiskejä tai imuroida, mitä näitä välttämättömiä aina voisi ilmaantua. Tein sitten aamulla reilu puolen tunnin jumpan Youtubevideon johdolla, jossa pääpaino oli vatsalihaksissa. Se otti kyllä minulla tosi paljon myös käsiin, koska monessa liikkessä lattialla tehtiin jotain käsivarsien varassa. Jokatapauksessa, odotettavissa oli jonkinmoista lihaskipua vähän siellä ja täällä seuraavana päivänä.

Illaksi olin suunnitellut käyväni elämäni ensimmäistä kertaa porrastreeneissä, ja sinne meninkin. Se oli todellakin juuri niin rankkaa kuin odotinkin, ja siitä vasta kipeät lihakset tulisikin! Siihen saakka kaikki meni hyvin, kotiin palattuani rentouduin pulahtamalla altaaseen ja saunomalla. Olin alkamassa tekemään iltapalaa, ja heitin jotain roskiin puolihuolimattomasti. Se menikin ohi, sinne roskiksen taakse. Kurottauduin reippaalla vauhdilla nostamaan sen enkä huomannut lasia jonka olin rikkoutuneesta taulusta pistänyt sinne odottamaan lasinkeräykseen vientiä. Jostain syystä kumpikaan meistä aikuisista ei ollut sitä vienyt vaikka kaikki muut oltiin jo pariinkin kertaan kierrätykseen viety siitä. Siellä se oli takana ihan kaikessa rauhassa saanut lojua.

No, siihen minä tökkäsin käteni, ja nyt on kädessä kaksi tikkiä (mikä onni, että VAIN kaksi) ja sellainen "olo". Ei siihen juuri koske, mutta ei tee mieli tehdä tuolla kädellä mitään. Päivystyksessä laittoivat vielä jäykkäkouristusrokotteen toiseen käteen koska se oli mennyt vanhaksi, joten vasenkin käsi on aika kipeä. Mitä tässä voisi tehdä, kun on tällainen raihna? :D Olen lukenut monen monta satua lapsille, siinä saa vain maata viileässä huoneessa ja lapset saa olla mielipuuhassaan. Tällä helteellä saa olla tarkka, ettei paksun laastarin alla ala tulehdusta tekemään.

Tavallinen tiistai-ilta muuttui ihan hetkessä kauheaksi, yhtäkkiä tilanne päällä eikä rauhallisesta nukkumaanmenosta tietoakaan. Kun viimein kolmen tunnin päästä, olin menossa nukkumaan, alkoi ne jossittelut pyöriä päässä. Tuli mieleen, että jos se olisikin jollekin lapsista sattunut.. Taisin olla kuitenkin niin puhki koko päivästä että väsymys vei lopulta voiton. Aamulla oli jo muuta mietittävää, kuten että miten kannan vauvaa kun toinen käsi on kipeä rokotteesta eikä tuolla tikatulla kädellä tule mieleenkään nostaa. Hitaasti kun tekee niin parhaiten onnistuu, vaikka vähän typerältä tuntuukin hissunkissun liikkua kun tavallisesti tulee hoideltua muutamaakin juttua samaan aikaan.

Väritysfiilis

Tiedättehän tämän hetken trendin, aikuisten värityskirjat? Minulla ei sellaista ole, mutta niistä inspiroituneena olen tehnyt itse vähän vastaavanlaisia piirustuksia. Ensin tein vain mustavalkoisia, niistä laitoin jo aiemmin kuvia tänne. Aamulla piirtelin neonvärisillä kynillä vähän reippaamman kuvan. Voi että näitä on kiva tehdä! Ensin aloitan vaikkapa keskeltä pienellä pisteellä. Sen ympärille ympyrä, siihen vähän kukkasia ympärille. Sitten siksakia, hexagon - kuvio, välillä palloja. Ja piirtäminen vie mennessään! En yhtään ihmettele niitä jotka on koukussa niihin värityskirjoihin, voin kuvitella miten kivaa on suunnitella sopivia värejä. Tai olla suunnittelematta, värittää vain ja antaa mennä. Rentouttavaa! 

Tämä viikonloppu on alkanut siis puuhaillen omia kivoja juttuja, lapset ovat olleet omien kavereidensa kanssa pihalla ja nyt saatiin ystäväperheen pikkupoika meille yökylään. Äitiä ei ilmeisesti nyt leikkeihin kaivata, joten nyt on aikaa olla vaikka blogien parissa hetki! Illaksi koetan saada itseni lenkille, hermostuttaa kun päivät menee niin nopeasti että iltaisin huomaan että taas meni päivä ilman lenkkeilyä. Sen tuntee olossaan että on tullut oltua kotipihalla vain! Olen etsinyt sopivaa liikuntapaikkaa tästä lähistöltä, että pääsisin taas ryhmäliikuntatunneille, ne on se paras juttu pitää minut liikkeessä. Niistä saan parhaita tuloksia, tätä raskaudenjälkeistä masua ei sitten millään jaksa katsella. Kova into olisi lähteä, mutta, MUTTA! Viestin sentään laitoin yhteen paikkaan, että täällä olisi yksi innokas tulemaan tutustumiskäynnille.. Sinne missä aiemmin treenasin, en mene uudestaan, koska siellä käyntiin meni liian paljon aikaa pelkkiin matkoihin. Kamala pyöräkuumekin on, se olisi saatava!

Mitä tuli tehtyä?

Tänään Facebookissa sattui silmiini niin hieno origamivaasi, että sitä piti heti päästä kokeilemaan. Töin ja tuskin maltoin odottaa, että mies tuli kotiin, kun sormet syyhysi päästä askartelemaan. Ohje on saksan kielellä youtubessa. En osaa saksaa, mutta video on todella selkeä. Muutaman kohdan katsoin monen monta kertaa ennenkuin ymmärsin miten pääsen seuraavaan vaiheeseen, mutta lopulta tuli valmista! Heti kun näin Facebookissa Projektilan Katjan (linkki) tekemän vaasin, päätin että siinä on ratkaisu maljakkopulmaani anopilta saamalleni orkidealle. En hankikaan virallista orkidearuukkua, ainakaan vielä. 

Kukka tuli siis tuliaisena mummulta ja ukilta. Onneksi sain hyvät käyttöohjeet ihan kädestä pitäen, minä kun en ole uskaltanut aiemmin edes harkita tuota haastavaa kukkaa meille... Koko viikon tuota tuijottelin että miten kukka alkaa olemaan meillä, ja niinhän siinä kävi että kukat alkoi lerpattamaan. Lueskelin tänään netistä josko kukkaa voisi jo kastella. Yleensä näitä kastellaan liikaa, mutta en ollut antanut tälle yhtään vettä vielä ja silti kukka oli nuupallaan. Ohjeita löytyi vaikka kuinka paljon. Yksi sivusto oli kuin minulle kirjoitettu. Kuvat ja kaikki, josta sain ottaa mallia! 

Heti alkuun luin että banaanit (ja mm.joulukuusi tai suolakivilamppu) saa kukan nuupahtamaan, ja minähän olin asettanut tämän banaanikulhon kanssa vierekkäin. Samoin kaikenlaista vetoa pitäisi välttää ja liika hellekin on huonosta. Kaikki virheet samalla aikaa: kukka on ollut päivästä toiseen keskellä läpivetoa kun monena päivänä olemme tästä ihanassa helteestä johtuen pitäneet ovia ja ikkunoita auki että ilma kiertäisi. Ja sehän sitten kiertääkin ihan kunnolla. Meidän suuret ikkunat on suoraan päiväaurinkoon päin, ja lämpötila sisällä nousee nopeasti heti iltapäivästä, noh, oikein hellelukemiin. Kukkaa ei saisi siirrellä kamalasti, mutta parempi sen on alkaa asettumaan meille tuossa vähän varjoisemmalla ikkunalla. Kyllä pitäisi valoa silti riittää yllinkyllin. Toivottavasti nyt on parempi paikka! Tuo kukka on niin mahdottoman kaunis, ja kuulemma voi pitää kukat jopa puoli vuotta. 

Toinenkin pieni projekti tuli valmiiksi äskettäin. Meidän olohuoneessa on ollut alkuvuodesta saakka kolme akustiikkapaneelia. Ne ovat olleet tuossa koko ajan tyhjillään, kun en ole keksinyt millaiset haluan niistä tehdä. Olen pyöritellyt mielessä josko päällystäisin ne kankaalla vai tilaanko jotain sisustustarraa niihin, vai mitä. En ole osannut päättää haluanko värikästä vai mustavalkoista. Sain nyt viikko sitten senkin jahkailun päätökseen, kun tein mustavalkoisista teipeistä kuvioita tauluihin. Näitäkin tein klassisesti yritys-erehdys -tyylillä. Alkuun koetin sellaista että vedin pitkiä poikittaisia viivoja vähän sikin sokin, mutta lopputulos oli kamalan rauhaton. Otin ne pois ja tein tämän, harkitumman kokonaisuuden. Kuvan otin heti kun laitoin nämä seinälle, ja oikealla oleva taulu otti monta kertaa silmään, kun sinne tuli prisman merkki vahingossa. Väärinpäin, mutta tuli kuitenkin ja se häiritsi niin paljon että vielä piti sitä muokata! :D

Lelujenvaihtopäivä

Meillä on ehkä vähiten leluja tuntemistani lapsiperheistä, mutta silti niissä riittää sellaisia, joilla ei leikitä. Olen pitänyt paria kassillista leluja lastenhuoneen ylähyllyllä "varastossa". Tänään laitettiin vähiten leikittyjä leluja syrjään ja otettiin tilalle samanverran jemmaleluja leikkeihin. Voi sitä kiljunnan ja intoilun määrää! Loppupäivän leikit on taattu. Äitiä ei paljon kaivattu kun leikit pyörähti käyntiin. Parkkitalo nousi ehdottomaksi suosikiksi, siellä kuului olevan sakkolaput kovasti jaossa.. Yksi itkukin parahti ykskaks, kun hissin naru irtosi leikin tiimellyksessä. Poika huusi äitiä apuun: "hissistä kuului sellainen naps, ja parkkipirkko on siellä jumissa!" En voinut olla purskahtamatta nauruun, voi parkkipirkkoparkaa.. 

Meidän vauva viihtyy kun pääsee lastenhuoneen lattialle tolskaamaan. Ovi on yleensä kiinni sinne, kun en ennätä joka paikkaan vahtimaan mitä vauva laittaa suuhun. Vaikka lelut olisikin koreissaan niin sehän ei ole mikään este vauvalle, ei mene kauaa kun hän on koreja tutkimassa. Nyt hän oli ihan innoissaan kun kerrankin pääsi isojen lasten reviirille! Vaikka eivät hekään siellä leiki, käyvät vain hakemassa leikeissään tarvitsemiaan leluja ja itse leikit on olohuoneessa. 

Jaha, nyt on syöttötuoli päässyt restauroinnin alle, leikkiporat ja -sahat laulaa.. En kestä kun noilla riittää tuota touhua! :D Lasten iloa on niin mahtava seurata. Tätä tämä on nyt varmaan jonkin aikaa eteenpäin, sain viime viikolla vahvistuksen, että hoitovapaani saa työnantajani puolesta jatkua enkä palaakaan syyskuussa töihin. Ilmoitin olevani poissa vielä vuoden eteenpäin. Tottapuhuen olen seuraillut työpaikkailmoituksia uudesta työpaikasta, mutta katson nyt miten tämä arki tästä järjestetään kun en sinne kouluun päässyt. 

Vauva kehittyy huimaa vauhtia. Seurailen muutamia blogeja joissa on samanikäisiä vauvoja, ja kyllä on erilaista eri vauvojen kesken mitä kukin osaa! Toinen osaa sanoa jo "äiti" ja meidän vauva ei juuri jokeltele. Toki päristelee ja kommunikoi paljon muutenkin äänellään mutta varsinaiseen puheeseen menee kyllä vielä pitkään. Sitten liikkuminen on kuitenkin ihan hurjaa täällä, vauva tulee huomenna 7kk ja kävelee tukea vasten jo mennen tullen. Sohvaa vasten kiipeää seisomaan, ja kävelee toiseen päähän. Sohvalla on ollut tähän asti aina aku ankkoja ja satukirjoja, nyt vauva osaa jo ne ottaa käsiinsä ja sitämyöten ne menee suuhun. Viikko sitten nousi kyllä sohvalle mutta käsillään hän piti tiukasti kiinni ettei kaatuisi. Viikon sisällä ryömiminen on myös muttunut karhukävelyksi. Vauhti on sitämyöten lisääntynyt huimasti.. Miten tästä töihin voisi lähteä kun on tuollainen ihme kotona? Ei tule kuuloonkaan. 

Viikonlopun viettoon

Joka perjantainen viikkosiivous on tehty, nyt voi viikonloppu alkaa! Väsyttää niin mahdottomasti, kun vauva heräsi jostain syystä joskus vaille kuusi ihan virkeänä touhuamaan. Nukahti onneksi uudestaan kun aikansa pinnasängyssä touhuili. Lapset ovat tavanneet herätä vaille yhdeksän, mutta nyt on ollut pitkään aamuja, että kahdeksalta on jo kaikki heränneet. Minulla näköjään vähän kestää totutella siihen. Onneksi sentään ovat sen verran tulleet minuun että eivät herää kuuden aikaan niinkuin moni muu lapsi. 

Siivous on kotitöistä se omin juttu minulle, ja ihan mieluinenkin. Se on oleellinen osa sisustamista mielestäni, ja samalla on mukava vähän muutella tavaroiden järjestystä, laittaa kukkia jne. Ja sitten on viihtyisää käydä viikonlopun viettoon! Tykkään, että kun mies tulee kotiin niin kaikki täällä on suht  siistiä oli mikä päivä vaan. Vähän kompensoi sitä että tuo ruokapuoli on niin pitkälti hänen harteillaan, että minä kannan hyvin sen oman osani kotitöistä! Arvostan sitä tosi paljon, että hän suunnittelee viikon ruokalistan ja käy kaupassa sen listan mukaan. Onni on mies joka rakastaa ruuanlaittoa! Eikä vain siksi että sattuu olemaan vaimo joka on surkea kokkaaja.. :D

Kuvissa näkyy piirtämiäni "julisteita", vai miksi näitä nyt nimittäisi. Halusin jotain uutta kuvaa seinälle, ja mieluisimmat sain tekemällä niitä itse. Luin juuri jostain lehdestä jonkun kommentin, ettei yksittäinen aakkonen voi kuvata kenenkään persoonaa, ja nyt on aakkonen meidänkin seinällä. Miten se tuntuu silti niin omalta? :D Onneksi kukin saa pitää mielipiteensä sisustusasioissa juuri sellaisena kuin haluaa.. Ja jokainen tehdä kodistaan juuri sellaisen jossa viihtyy. Tuon aakkostaulun tein vesiväreillä, ja Nuo kaksi muuta tusseilla. Tyhjältä näyttää edelleen, pöydällä oli aluksi viherkasvi vauvan käsiltä turvassa mutta oli niin ahdas koko pöytä niin siirsin muualle. Joku värillinen posteri on varmaan se mitä kokonaisuus kaipaa.

Toivottavasti saadaan aurinkoa ja lämpöä pian, mutta jokatapauksessa,

viettäkää ihanaa viikonloppua!

Vihdoinkin iMacilla!

Olen kirjoittanut blogia kaiken aikaa iPadilla ja vähän myös iPhonella. Nyt vihdoin pitkän haaveilun jälkeen ostettiin pöytätietokone. Oli aikoja, jolloin vallan luulin että pöytätietokoneet on kääntymässä historiaan. Ehkä joskus silloin, kun läppärit alkoi yleistymään.. Vuosikaudet on kuluneet ja en ole edelleenkään nähnyt käyttötarkoitusta läppärille. Jos sellainen olisi minulle jostain tipahtanut, tottakai se käyttöön olisi tullut, mutta itse en sitä ole hankkinut. Vaikka tabletti onkin huippunäppärä laite, blogin kirjoittaminen on sillä vähän hankalaa. Oikeastaan taistelua. Mutta tämä blogi on niin tärkeä minulle, että sen vaivan olen (harvakseltaan) nähnyt! 

Tätä ensimäistä postausta uudella koneella olen nyt muutamaan kertaan käynyt kirjoittamassa, ei tämä ollutkaan niin helppo ottaa käyttöön! Kuvat on muokkaamattomia, kun en osannut niille tehdä mitään tällä kuvanmuokkausohjelmalla joka tässä on vakiona. Suututti, tämänhän piti olla niin huippu ja helppo ja kaikki onnistuu ja mitävielä? Intoakin piti riittää, mutta menetinkin hermoni kun ei alkanut postaus luonnistumaan. Harjoittelua, harjoittelua.. Koko ajan tulee silti pohdiskeltua, että mitähän ohjelmia tähän kannattaa ladata ja mitähän muut käyttävät.

Kesäkelejä on odotettu täälläkin, ja väliin ollaan vain ajateltu että KOSKA on kesä, niin nyt uidaan, ja puetaankin melkein joka päivä shortsit ja hameet päälle, vaikka aurinko ei paistaisikaan. Onhan sentään heinäkuu! Ostettiin viime viikolla pihaan uima-allas, lapset on polskineet siinä joka päivä. Itsekin pulahdin siihen, mutta en kyllä kauaa viihtynyt. :D Se on tuollainen 3m halkaisijaltaan ja reilu puoli metriä syvä. Siellä ne uiskentelevat innoissaan, oikeasti hytisevät kylmästä mutta kun on niin hauskaa!

Allashälytin on ollut aivan mainio. Täältä sisältä ei näe tuonne takanurkalle jonne allas laitettiin, mutta jos joku lapsi on sinne pyrkimässä, hälytin alkaa sisällä soida. Aika monesti olen turhaan juossut kurkkimaan kuka siellä on, mutta todellakin juoksen katsomassa ettei omat eikä vieraatkaan lapset sinne pyri ilman aikuisen valvontaa. Kerta riitti kun huomasivat että minä oon siinä samassa siellä jos menevät tuonne nojailemaan. 

Oletteko huomanneet että olen myös instagramissa? Minut löytää sieltä nimimerkillä @muksunimun.