lauantai 19. heinäkuuta 2014

Keittiössä


Menetin hermoni keittiön pinnatuoleihin. Ne oli niin kiikkerät. Minun nikkarointitaidot ei riittänyt saamaan niistä tukevia. Pöytä sensijaan oli tukeva, mutta koska se oli pyöreä, se vei kamalasti tilaa. Tuolithan ei sopinut kunnolla pöydän alle, joten ruokailuryhmä oli aina vinksin vonksin. Lopulta otin vasaran ja pistin ne kappaleiksi (sori naapurit, eikai se kello vielä ihan yhdeksää ollut sinä iltana?). 


Keittiöstä on myös puuttunut verhot, ja mattoakin olen jo pitkään etsinyt siihen. Tänään lähdin Anttilaan, siellä on loppuunmyynti koska se liike lopetetaan. Ei ne alet ihmeelliset olleet, suurin osa -20%. Villamaton löysin, se oli -40% ja hintaa jäi 30 euroa. Kappaverhojakin oli, kahden vaiheilla olin mutta lopulta valitsin mielikuvituksellisesti kokomustan. Mutta koska en ole innokas verhojen hankkija, päätin että otan sellaiset joihin en ihan heti kyllästy.  Ja olohuoneessakin on yksiväriset mustat pitkätverhot. 


Kesälomareissulta palatessa selailin tori.fi:tä, ja löysin sieltä kivat tuolit. Myyjä lupasi tuoda ne kotiovelle, joten tehtiin kaupat. Etsittiin myös ruokapöytiä käytettynä, mutta ei tuottanut etsinnät tulosta. Askosta löytyi nätti pöytä, sitä nyt odotellaan. Ehkä keskiviikkona saadaan se. Ei kyllä tiedetä miten se kotiin saadaan ilman autoa..  Tästä on kilometri askoon, naureskeltiin että tuo matka on 
tuollaista puistoa ja sivukujia, laitetaan pöytäpaketti lastenrattaisiin ja työnnellään kotiin! Saa nähdä.. Pöytä on kiiltovalkoinen, ja tilasin siihen Oyoy:n pöytätabletit. Jos nuo vaaleanpunaiset ei näytä yhtä hyvältä livenä kuin mallikuvassa, vaihdan ne sitten noihin mustavalkoisiin. Kuvat tableteista Room21:n sivuilta.



Etsin tänään myös itselleni vaatteita, masu on jo niin suuri, että tavalliset vaatteet ei sovi enää päälle. Nyt on menossa raskausviikko 16. Etsin kesäisiä työvaatteita, mutta löysinkin shortsit, tykkään niin noista shortsien leveästä resorista! Pysyy kunnolla päällä. Helteet saa minun puolestani jatkua... 

4 kommenttia:

Heidi Elämää ylängöllä kirjoitti...

Ensinnäkin onnea odotukseen<3
Ja mulla kans aina tuo verho-ongelma.. Kuviollisiin kyllästyn parissa kuukaudessa. Tällä hetkellä vaan yksivärisiä. Meilläki vähän tullu pieninä ripauksina tuota mustavalkoista. Tuo matto on kiva!

Unknown kirjoitti...

Kiitos! Värit puuttuu vielä keittiöstä, etin jotain kivaa taulua jossa ois jotain keittiöaihetta, ja sitä värikkyyttä. :)

Heidi Elämää ylängöllä kirjoitti...

Onko marimekon siirtolapuutarha jo liian nähty? Siitä jos tekis taulun..

Unknown kirjoitti...

Se oli vuosi sitten mun suosikki, mutten kuitenkaan sitä koskaan saanut sopuhintaan. Saa nähä mitä mä keksin, polka jam -julisteita koetan etsiskellä tällähetkellä.. :)